Kesäkin on jo ovella.

Toukokuu oli yhtä kiireinen, kun koko alkuvuosi. Matalaliitoa paikasta toiseen.

Välillä on kalallakin kerennyt käymään, laihoin tuloksin. Tällä hetkellä tuntimittari raksuttaa 80 tunnin paremmalla puolen, saldona yksi alamittainen lohi. Vaikeaa on, niinkuin aina. Se kuulunee lajin henkeen.

Karikot odottavat pakissa kuhakauden aloitusta. Turhaa sitä itseään kiusaa tyhjänvedolla, kun kuhaa on altaassa enemmän kuin koskaan.

Veneeseen olen ollut enemmän kuin tyytyväinen, juuri passelin kokoinen yksin ja kaksin uisteluun. Positiivinen yllätys on, että itse suorittamani asennukset toimivat kaikki kertaheitolla ja venettä ei ole tarvinut nostaa telakalle teknisten ongelmien vuoksi. :)

Runkohan on 5940 Yamarin vuodelta 2005 ja moottorina Honda 90BF vm 2009. Aluksi moottorin koko hieman epäilytti. Nyttemmin olen ollut ihan tyytyväinen yhdistelmään, huippuja vene ottaa noin 35 solmua ja uisteluvauhdeissa kulutus on melko maltillinen. Tietysti Busteriin nähden nyt saa olla takakontissa aina 2 AIV-pönttöä bensaa yhden sijasta. :)

Hankkiessa vene oli ollut retkikäytössä, joten varustelu täytyi tehdä alusta alkaen. Kyselin asennustarjouksia muutamista paikoista ja lopuksi päätin suorittaa koko projektin itse. Ei johdon veto ja letkujen kiristely kuitenkaan niin vaikeaa pitäisi olla. Suuri apu asennuksissa oli Mäläskän Raino, joka antoi paljon hyviä vinkkejä hydrauliikkaletkujen pituuksista lähtien. Suuri kiitos!

Siitä kun runko saapui pihaan otti 4 päivää, kun 2 ensikertalaista asenteli kaikki laitteet paikalleen (hydrauliikkaohjaus, autopilotti, kaiku, plotteri, lämmitin ja vapaputket). Mielestäni varsin siedettävä aika ko projektille.

Ohessa muutamia kuvia:
Runko pihassa. Ensimmäisen illan projektina oli irroittaa kaikki mikä korvataan uudella, ohjaus irtosi nätisti kun, veteli kulmahiomakoneella vanhan vaijerin metrin pätkiin ja veti pois paikoiltaan. Jos olisi halunnut irroittaa vaijerin ehjänä olisi moottorin joutunut irroittamaan.
Baystarin asennus oli nopea projekti, ohjaussylinteri meni paikoilleen heittämällä, samaten rattipumpulle oltiin jo tehtaalla tehty reiät valmiiksi.
Letkut vedettynä, moottorille menee 6m letkut ja pilotin pumpulle lyhyet tumpit. Kuvassa näkyvä messinkinen mötikkä on Garminin pilotin Shadow Drive, joka huomaa, milloin rattia käännetään ja ottaa vastaan kurssimuutokset.
Pilotin pumppu ja ECU sijaitsee kuljettajan pulpetin sisällä olevassa laatikossa, vasemman puolesta kartionippaa en yksinkertaisesti uskaltanut kääntää enempää oli jo niin tiukka. Siksi letku jäi vähän tyhmään asentoon. Tein pumpun alle 16mm vanerista sopivan palasen, kun letkut oli kiinni etsin pumpulle oikean paikan ja liimasin vanerin laatikon pohjaan,näin letkut oli helppo kiinnittää. Samalla systeemillä Kiinnitin myös ECU:n pulpetin seinään.
Pilotin suuntakompassi sijaitsee alimman portaan alla, askelman levy oli kiinni todella tiukasti mutta taltalla varovasti naputtelemalla se irtosi. Tein askelman takareunaan 100mm reiän josta kompassi oli helppo liimata seinämään. Samaa reikää hyödyntäen vedin sähköjohdot pulpettien välille.
Garmin käyttää yhdistelmälaitteissaan omaa kaikumodulia, tämän sijoitin kuljettajan istuimen alle. Ensiksi leikkasin laitteelle sopivan vanerin ja liimasin kiinni. Täällä modulin pitäisi olla turvassa suurilta virroilta. Airam P66:n anturin johdot vedin välipohjassa erillään muista.
Kaikumodulin mallailua.
Johtojen veto oli projektin ylivoimaisesti hankalin homma, veneitä ei ilmeisesti vaan suunnitella lisälaitteita ajatellen. Asensin laitteistolle oman sulaketaulun, johon tulee akuilta 16mm kaapeli, näin virransaanti pitäisi olla taattu vaikka laitteisto joskus laajenisi. Yläreunassa näkyy Nmea-2000 haarat ja pulpetin katossa GPS-antenni.
Tauluun jäi vielä asennusvaraa 6 laitteen verran, Garminin pilottin jouduin ottamaan suoraan + -navasta, koska taulun maksimit olivat 30A per sulake, pilotin sulake on 40 ampeerinen.
Lämmitin sijaitsee apparin pulpetin alla, Safiren laite on sen verran suuri, että piiloon asentaminen olisi ollut todella hankalaa. Webaston olisi pystynyt asentamaan kokonaan näkymättömiin erilaisen asennusmuodon takia.

Koaksaali-läpivienti sijaitsee törmäyslistan alapuolella valmistajan suositusten mukaisesti.

 Lämmitettävän ilman sisääntulo on aivan runkoläpiviennin vieressä, ajatuksena olisi, että lämmitin ottaisi edes vähän raitista ilmaa välipohjasta. Vesillä ollessa reiästä ainankin tuntuu selvä viima, joten teoriassa näin voisi käydäkkin. Pakokaasuputki tekee noin 30cm joutsenkaulan, joten ihan pienimmät aallot tuskin lämmittimeen päätyvät.
Radion paikkaa hahmottelemassa.
Puukkosahan puuttuessa oli hieman sovellettava. Loppuhierominen reiälle suoritettiin rautasahan terällä ja viilalla.
Kaiuttimen paikan mallailua.
Kaiutin paikoillaan, samalla tavalla tuli toisellekkin puolelle, musiikki kuuluu yllättävän hyvin ja ääni tulee mainiosti myös takatilaan. Helppo asennuspaikka kaiuttimille!
+12V, Radio ja Safiren Genius-yksikkö paikoillaan.
Vapatelineet tulivat JiiCeeltä. Laatu vakuuttavaa, ainoa maininnan arvoinen asia on, että valmistajan mukaan putket kestävät takuuvarmasti muovistauffeilla linjassa. Vaan eipä kestä Ikäheimoja pikkuplaanareilla. Vaiva korjaantui, kun toisen staffin puolikkaan korvasi alumiinisella.
Takatilassa NMEA2000- tietoja näyttää Garminin GMI10-näyttö. 
Ilman jarrupusseja vauhtia on reilusti liikaa raksihommiin. Aluksi kokeilussa oli Ahosen 90cm jarrupussit, joilla nopeus hidastui noin 2,8km/900rr tämä ei kuitenkaan Hondalle kelvannut. Ensimmäisellä 10 tunnin keikalla öljynpinta nousi 10mm, joka on ehdottomasti liikaa. Ei auttanut kuin ottaa imupumpulla öljyt pihalle ja tilata Ahoselta 115cm pussit. Näillä nopeus on noin 2,6kmh/1000rr jolloin lutraaminen loppui kokonaan. Kiitokset Markulle loistavasta palvelusta!
Parvea Garminin silmin
Kunhan laitteista alkaa kertymään kokemuksia siinä määrin, että niistä voi mainita tulen niistä raportoimaan. Tällä hetkellä käyttö on vielää lähinnä harjoittelua ja asetusten etsimistä. Suoranaisia pettymyksiä ei ole vielä matkaan mahtunut.

Suuri kiitos kaikille auttaneille!

5 kommenttia:

  1. Todella hienosti olet varustellut. Upee paketti!

    VastaaPoista
  2. Moi! Hyvä blogi, samoilla vesillä uistellaan.

    Itsellä olisi seuraavana hankintana autopilotti. Olisi mukava kuulla vähän kokemuksia Garmin vs Simrad. Mitä pilottia suosittelisit 5m avoveneeseen?

    Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Todella mielenkiintoista luettavaa. Olen siirtymässä avo Busterista hytilliseen veneeseen ja sinun raportit ovat vallan mainio keino oppia mitä mahdollisesti on edessä. Kiitos ja jatka päivityksiä
    Terveisin Timo

    VastaaPoista
  4. Thanks for sharing, nice post!

    Đến với Bruno - shop thoi trang nam dep tại tphcm, bạn có thể chọn mẫu áo nam cực sành điệu hay ao khoac nam cao cap thời trang hàng hiệu hay những ao so mi nam hang hieu cao cap đa dạng mẫu mã với ao so mi nam tay ngan dep hay tay dài với ao so mi nam tay dai dep hay áo công sở với áo sơ mi nam công sở cao cấp hay kiểu sơ mi trắng với áo sơ mi nam trắng hay áo caro với ao so mi caro nam dep hay loại áo thun với áo thun nam cao cấp hay áo thun dài với ao thun nam tay dai hay áo có cổ với ao thun nam co co hang hieu hay áo phông với áo phông nam hay quần nam với quần nam đẹp hay kiểu quần quần lửng nam đẹp thời trang hay quần kaki với quần short kaki nam chín hãng, đa dạng mẫu hay quần short với quần short jean nam đẹp chính hãng hay kiểu dài với quần dài nam đẹp hay quần cao cấp với quần kaki nam cao cấp hay kiểu jean với quan jean nam cao cap hay quần tây với quan tay nam dep hay đến với Bruno - địa chỉ thời trang nam tphcm bạn có thể lựa chon hàng hiệu xách tay hay áo thun với áo thun nam hàng hiệu xách tay hay áo sơ mi với áo sơ mi nam Uniqlo hay áo thun với kiểu áo thun nam Uniqlo hay quần kiểu với quần Uniqlo chín hãng, uy tín.

    VastaaPoista
  5. A reputable and professional article service is great thanks

    lấy sỉ đồ bộ nữ ở đâu giá rẻ và chất lượng?
    sửa chữa motor giảm tốc uy tín nhất tại tphcm
    Chuyên sỉ đồ bộ giá rẻ tốt nhất hiện nay trên thị trường
    thời trang nữ giá sỉ tốt nhất cho các shop onlne

    VastaaPoista

Kommentoi.