13.6.-14.6. Yövesi lohikuninkuus

Pitkän tauon jälkeen viikonloppu vesillä.

Lauantaina aamupäivä Suur-saimaalla Ilkonselällä. Raksit vedossa ja keli aivan peilityyni. Ei tapahtuman tapahtumaa. Sumu paikoitellen oli häiritsevän kovaa.

Kahden maissa koukkasin kaverin kyytiin, ja suunnattiin kohti Yövettä. Tarkoituksena oli illasta vetää pienet harjoitukset, ja osallistua sunnuntaina Yöveden lohikuninkuus kisoihin. 1,5h siirtymän jälkeen päästiin aloittamaan harjoitukset. Loppupäivä meni rauhallisesti parvia etsien ja maisemia katsellen, tapahtumia ei ollut. 22 maissa rantauduttiin Ristiinan satamaan, jossa yö vietettiin.



Sunnuntaina herätys sateiseen aamuun, ja pakolliset osallistumistoimet. 30min siirtymän jälkeen alettiin olla suunniteltulla starttipisteellä, ja rojut vetoon. Aamupäivä meni muita veneitä väistellen, ja sadetta pitäen. Puolen päivän maissa yksi alamitta taimen laskettiin kasvamaan. Sitten saatiinkin vetää neljään asti ihan rauhassa. Juuri oli kaverin kanssa puhetta, että jos nyt iskee kala niin tulee oikeasti kiire punnitukseen. Yhden vavan kerkesin jo ylös kelailla. Noin 16.15 ampui uloin pikkuplaanari 10gr painon takaa helvetinmoisen syöksyn, ja todettiin että nyt on kisakala kiinni. Pikaisesti Veikka väänsi kalan veneen viereen, josta se haavitettiin ilman suurempia ongelmia.

Sitten olikin oikeasti kiire. Kello 16.20, 30min siirtymä punnitukseen ja 14 vapaa vielä vedessä. Punnituspaikka sulkeutuu kl 17.00. Ei muutakun kaksinkäsin rojuja ylös minkä ehti. Osa vedettiin käsineen veneeseen kun siimat sotkussa. Syötit ja painot lenteli mitkä mihinkin. Alle viiteen minuuttiin saatiin koko arsenaali suunilleen ratsuvauhti kelpoiseen asetelmaan ja siirtymä alkoi. Tässävaiheessa kerittiin jo ottamaan kala haavista, ja mittaamaan että kala varmasti oli yli 60cm, joka oli kisan järvilohen alamitta.



16.55 vene laiturissa ja tilanne pelastettu. Ehdittiin! Siinä vaiheessa jo kalojen vastaanottaja sanoi, että tässä taisi olla päivän toisiksi suurin... Alkoi jo hieman hymyilyttämään. Ja niinhän se oli, 2,80kg järvilohi suolistettuna. Yöveden lohikuninkuus uistelun sija 2 oli tosiasia. Ei olisi voinut homma täpärämmäksi mennä, mutta selvittiin. Se on pääasia.
Hieno reissu kauttaaltaan!

Vähän yhteenvetoa viikonlopusta:
Uistelua: 13h
Saalis: ~3kg järvilohi
Palanutta bensaa: 80litraa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi.