8.5. Saimaa - Kauden aloitus

Sehän olisi taas pitkä talvi lusittu ja uistelukauden aloitus ajankohtaista.

Edellisenä iltana Pe 7.5. kävin ilta-ajelulla tarkistuskierroksella Sarviniemessä ja Hotelli Saimaanrannan rannassa. Pieniä jäälauttoja oli vielä havaittavissa Mäntysaarenselällä. Muut lähiselät näyttivät olevan jo jäästä vapaita. Mitään kalastuskautta rajoittavia tekijöitä ei siis ollut havaittavissa.

Talven aikana oli aika tehdä kaikenlaisia valmistelevia töitä, joten lähtö olikin helppoa. Kassit autoon, vene perään ja menoksi. Hieman alussa jännitti miten X-traili suoriutuu veneen hinauksesta. Pelko ilmeisesti oli turhaa, ainankin kevyehkö paketti busteri + traileri tuli perässä moitteetta. Luiskalla tietysti pientä päänvaivaa aiheuttaneen harvahko 1-vaihde ja alennusvaihteen puute. Ehkäpä näiden puutteiden kanssa oppii elämään.
Tästä syystä valitsinkin Hotelli Saimaanrannan loivan luiskan.

Vesi on edelleen todella alhaalla ja jyrkät luiskat aika heikossa kunnossa tämän takia. Sarvinimen luiskalla oli jo sysyllä pieniä ongelmia veden korkeuden takia, joten nyt en edes harkinnut sitä vaihtoehtoa. Pitää vaan toivoa, että pinta nousisi nopeasti.

Keli oli aivan mahtava, jo aamulla 6 aikoihin aurinko lämmitti siinä määrin, ettei tullut mieleenkään laittaa pelastus ja - välipukua päälle.

Rannassa nopea veneen valmistelu ja veteen lasku, Yamaha starttasi talven jälkeen kuin uusi.
Toisaalta eihän moottorissa olekkaan vasta kuin 1000 tuntia, eli vasta sisäänajettu.

Keväällä miulla on perinteisesti ollut pallo aivan hukassa kalojen saannin suhteen, joten ei nytkään suuria odotuksia ollut. Suuntasin alueelle, josta aiempina vuosina hyviä kevätkaloja on noussut. Aivan tyynessä pääsi uinnit virittelemään, päätinkin uintipuolelle panostaa ja koko setin laskemiseen menikin lähes tunti. Muutamia muitakin veneitä alueella näkyi pyörimään tämä loi lisää uskoa, etten aivan hukassa ole tällä kertaa.

Jo toista vapaa laskiessa ensimmäinen plaanari pakitteli melko napakasti ja mittalohen vaativat räikän napsaukset kuuluivat. Nopeasti vapa käteen ja hetkessä pystyi tekemään lajimäärityksen. Hauki. Hyvin alkoi kausi, 5 minuuttia lohenuistelua ja eka hauki veneen vierellä, jes.

Tämän jälkeen olikin melko pitkää hiljaista, keskityin lämpimän veden etsimiseen. Lämmöt vaihtelivat 2,4-5 välillä. Keskimäärin suurilla alueilla vedet olivat 3.4-3.5c.
Mitä pohjoisempana kävin, sitä kylmempää vettä löytyi.

Aamupäivän jälkeen saldona oli aamuhauki ja yksi alamittainen taimenen tumppi. Ei mitään kontaktia suurempiin kaloihin. Mutta ei ollut muillakaan.

Iltapäivästä siirryin hieman etelämmäksi ja päätin jäädä yhtä luottopenkkaa pyörimään loppupäiväksi.

Ei tämäkään mittakalaa tarjonnut, yllätyshauen kylläkin 33ft takilasta 60m syvän päältä. Tähän aikaan vuodesta, mitä ihmettä?! No ei tuntunut olevan tähdet oikeassa asennossa miu lohen kalastukselle, silti samalla alueella päätin pysyä. Vielä illasta yksi alamitta taimen kävi kääntymässä veneen vieressä, tässä sitten kaikki tapahtumat.

Vielä taitaa olla hieman aikaista, monta venettä alueella pyöri ja kaloja ei näkynyt. Jospa syönti paranisi loppuviikkoon kohden, silloin olisi tavoite 3 päivää pyhittää lohenuistelulle.

Pientä päänvaivaa aiheuttaa syksyllä hankkimani amban 7000i syncro lc kelat. Syksyllä jouduin yhtä käyttämään huollossa ja nyt levisi sitten toinen. Kampi meni aivan tunnottomaksi. Lisäksi yhdessä jarru temppuili. Pitää vain toivoa, että Pure hoitelee keloista lapsenviat pois ja sen jälkeen rullat toimisivat moitteetta. Toisaalta onhan miulla loistavasti toimivat 30l okumat jemmassa, jos alkaa vara-ambat loppumaan.

Saldoa:
Uistelua: 12h
Bensaa: 18l
1 hajonnut kela

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi.