Kausi pulkassa.

Marraskuu lähenee puoliväliä ja ajottaisia yöpakkasiakin on jo Lappeenrannan korkeudella ollut. Toissapäivänä kävin kiskaisemassa veneen kuiville, osaltani uistelukausi 2012 alkaa olla pulkassa. Hondaan tuli reilut 360 tuntia kalusto palveli hyvin, mitään moitteita en pysty antamaan. Kaikki lisävarusteet olivat mitä olinkin odottanut. Näistä teen lisää juttua kunhan aikataulut antavat myöten.
 
Jo lähes perinteeksi muodostunut lokakuun loma oli melko kalastuspainotteinen ja 16 aamuna Yamariini irrottautui rannasta suunnaten kohti Suur-Saimaan selkävesiä.
Eväleikattu 57cm taimen kävi merkkauttamassa itsensä
Jos alkukausi oli vaikea, niin ei loppukausi paljoa helpottanut. Ensimmäinen mittalohi odotti Lokakuun alulle asti, tunteja siihen mennessä tuli 212. Tämä on oma ennätykseni tyhjänvedossa. Joka vuosi tuntuu tämä ennätys paranevan. Täysin kalattomia päiviä sattui kohdalle 13 ja päivän keskipituus 8,2 tuntia joten on saanut maisemia katsella ihan sopivasti.
Eväleikattu 65cm järvilohi
Syksyllä sattui kohdalle muutamia mittoja, maagista 4kg tai 70cm rajaa en onnistunut rikkomaan. Tämä onkin ensimmäinen kausi, kun en päässyt mihinkään tavoitteistani. Suurin kala oli 65cm / 3600gr rasvaeväleikattu lohi. Rasvaeväleikkaukset ovat puhuttaneet paljon, osa on sitä mieltä, ettei eväleikattuja kaloja ole alueella juurikaan. Uskallan olla asiasta eri mieltä, ottamistani 5 mittalohesta (+60cm) 4 kpl oli eväleikattuja. Kalojen keskipaino oli tasan 3 kiloa, siinä tienoilla se on pyörinyt lähes joka vuosi.

Jos jotakin saaliista pitää mainita niin kauden ehdottomasti mieleenpainuvin kala oli 54cm järvilohi jonka merkkasimme. Painoa tälle kaverille oli kertynyt 3000gr, joten melko pulska poika oli kyseessä.

Tällainen oli vuosi 2012 kalastusrintamalla, ensi vuonna tulen panostamaan kuhan ja hauen uisteluun.  Karikoiden koukut on jo teroitettu ensi kesän mittelöihin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi.