70 000 täynnä

Enpä olisi uskonut 2009 kesällä, että tällaista pääsen kirjoittelemaan.

Tarkoitus oli kirjoittaa aloittelevan uistelijan vastoinkäymisistä ja edesottamuksista. Vajaa 4 vuotta tätä tietä ollaan tarvottu ja tähän tultu. Tänään kilahti mittariin 70 000 kävijää, uskomaton saavutus kiitos kaikille lukijoille. Mukava huomata, että en ihan yksikseni näitä näpertele. :)

Tähän matkaan mahtuu paljon, on saatu hienoja kaloja ja rakenneltu veneitä. Siis lähes kaikkea mitä vetouisteluun kuuluu. Tarkoitus on jatkaa samaan malliin, kirjoitella kun tuntuu että on jotakin kirjoittamisen aihetta.
 Kalastajana en koe kasvaneeni juuri ollenkaan, kaikenaikaa oppii uutta lähes samalla tahdilla kuin 4 vuotta sitten. Tietysti perustiedot ovat karttuneet, mutta tuntuu että tiedonjano vain kasvaa. Ennen niin simppeleistä asioista on tullut monimutkaisia ja muuttujia ilmestyy joka asiaan enemmin ja enemmin. On tämä kalastus aikamoista taidetta. :)

En ole kauden 2012 tilastoja kirjoitellut vielä missään, julkaistaanpa ne nyt samalla ettei pääse unohtumaan kuinka helppoa järvilohen uistelu on. Vesillä olin yhteensä 34 päivänä, tunteja kertyi 367 eli melko saimoissa pyöritään kuin edellisinä vuosina. Kotiin asti kannoin 6 lohikalaa, joista yksi oli taimen. 5 järvilohesta 4 oli eväleikattuja, joten ihmettelen suuresti kun jengi väittää ettei niitä ole kalastettavassa koossa. Yhtään yli 4 kilon lohta en saanut, keskipaino otetuilla oli tasan 3kg. Suurin järvilohi oli 65cm/3600gr. Pisin putki ilman mittalohta oli 212 tuntia, siinä alkoi jo usko onnistumiseen hiipua. 

Sellainen oli vuosi 2012. Ensi kesänä lohet saavat uida rauhassa, panostan ahvenen, kuhan ja hauen kalastukseen. Toki muutamia lohikeikkojakin teen, mutta en missään nimessä aio taas kerran hakata päätä seinään satoja tunteja.

Keväällä tulee juttua ainankin veneen pohjan epoksikäsittelystä ja mahdollisesti pienistä elektroniikan muutostöistä. Tarkoitus olisi saada veneeseen laite mikä lisää turvallisuutta alla olevan kuvan kaltaisessa kelissä.
Kamera seurasi taas koko kauden toilailujani, ohessa pientä pätkää viime vuodelta.
Kireitä siimoja kaudelle 2013!



1 kommentti:

  1. Iso kiitos mielenkiintoisista jutuista, mielenkinnolla odotan kuha ja muita saalisjuttuja!

    VastaaPoista

Kommentoi.