Talvi peruttu?

Se olisi taas vuosi vaihtunut, on aika kiittää lukijoita edellisestä kaudesta.

Joulukuu oli tietoisesti pientä taukoa kalastuksesta ja blogailusta. Silloin kun ähky alkaa lähestymään kannattaa lopettaa, muuten on vaarana että hommasta menee maku pidemmäksikin aikaa.
Tulipahan sitä syksyllä veneessä istuttuakin, pariin kuukauteen lähemmäs 200 tuntia.

Nyt saa laakereilla makaaminen riittää.

Marraskuun lopulla purin veneen perinteiseen tapaan atomeiksi ja työnsin ladon perälle odottelemaan seuraavaa kevättä. Joulukuun alkupuolella olikin jo komeita pakkasia, mitä sitten tapahtuukaan? Jäät sulaa käyttökelvottomiksi ja Saimaalla selät aukeaa uisteltavaan kuntoon. Eipä ole tällaista joulukuuta ihan hetkeen ollutkaan.
Tänään 7. tammikuuta on myös läntisen-pienen saimaan jäät pääosin lähteneet, voisi luulla että kohta tulee kevät vaikka talvi on vasta edessä päin.
Sunisenselkä, Lappeenranta. 4.1.2014
Joulukuussa näkyvällä alueella rohkeimmat kävivät pilkillä. Olipa sinne yhdet talviverkotkin ehditty uittamaan.
Sinällään onni onnettomuudessa, että puran veneen aina aivan tyhjäksi ennen talvea, eipähän ole ollut suurempaa poltetta lähteä sitä kasaamaan parin päivän kalasteluiden takia.

Vaikka blogi - ja kalastusrintamalla on ollut hiljaista on mielessä pyörinyt seuraavan kauden kujeet. Perinteisesti jotakin uutta on päästävä kokeilemaan. Edellisenä vuotena se oli jigailu, joka koukuttikin odotettua kovemmin. Tulevan vuoden "juttu" on myös jo pikkuhiljaa hahmottunut mielessä.

Varustelu on lähellä sydäntä, eiköhän sitä tänäkin keväänä jotakin rakennella. Tästä juttua hieman myöhemmin kunhan kaikki kuviot on selvillä. Sen verra voin valaista, että vesillä tullaan kulkemaan myös kesällä 2014.

Juttutoiveita on tullut jonkinverran kommenttien ja sähköpostien muodossa. Kevättalvesta pyrin toteutamaan muutamia toiveita. Lisääkin toiveita saa toki esittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi.