GoExpo - Kalastusmessut

Kevättalvi on messuilun aikaa. Ensin kalamiehiä hemmoteltiin venemessuilla ja heti perään 7-9.3 GoExpo - messujen muodossa.

GoExpo messut on laaja konsepti johon on koottu harrasteiden kirjo yhden katon alle, nähtävää on hevosista radio-ohjattaviin helikoptereihin. Messukeskuksessa eri harrasteet oli osioitu selkästi, kaikki tietyn aktiviteetin pisteet olivat yhdellä alueella.

Luonnollisesti itselleni kalamiehenä ykköskohde oli Kalastusmessut 2014.

Ilahduttavasti kalastusmessuilla oli varsin laaja osasto kalastukseen ystäville. Perho-virveli-vetouistelu, kaikkea löytyi.

Ari Paataja kertoo vinkkejä vertikaalijigaukseen.
Osastolla oli kaksi suurta allasta, joilla vedettiin säännöllisin väliajoin esityksiä eri kalastuslajeista ja turvallisuudesta vesillä liikkuessa. Esiintyjinä oli kalastusmediassakin tunnettuja kalamiehiä, kuten Ari Paataja ja Peter Lahti. Mukava kuulla eri näkökulmia ja mielipiteitä kalastuslajeista. Näitä tipsejä voi sitten soveltaa omaan toimintaan. Kalastus on siitä mielenkiintoinen ja salaperäinen laji, ettei yhtä oikeaa tapaa ei ole toimia, ainoastaan tavoite kaikilla menetelmillä on sama. Saada saaliskala iskemään tarjottuun vieheeseen. Yllättävän paljon omat opit sivusi ammatikseen kalastavien standardeja. Syynä tähän on varmasti se, että kyseisten henkilöiden artikkelit ja videomateriaali on ollut osallisena minun omassakin oppimisprosessissa.

Nykytrendin mukaan esityksiin oli sisällytetty myös pieni annos valistusta kestävään kalastukseen. Hienoa, että tämäkin osa-alue on muistettu ottaa huomioon.
Olli Ojamo vetämässä tietoiskua perhokalastuksen alkeista.
Minulla on ollut talven ikuisuusprojektina hankkia matalaprofiili heittohyrrä jigaukseen. Ongelmaksi on muodostunut etten missään ole päässyt livenä hypistelemään ja kuivaharjoittelemaan kelojen kanssa. Haaveissa olikin, että kyseisillä messuilla pääsisin ottamaan koeheitot niin vasen - kuin oikeakätiselläkin kelalla.
Hyrrät rivissä.
Harmikseni ainoa kontakti keloihin jäi niiden ihailuun vitriinin takaa. Harmi.

On ymmärrettävää, että heittohyrrien markkinat on suomen mittakaavalla kapeat ja niitä ei kannata suurta määrää hankkia varastoon pölyttymään. Nyt on hankinnassa luotettava nettifoorumeiden kokemuksiin ja omaan oletukseen kumpi kätisyys on parempi.

Onneksi nykypäivänä etsivä löytää netistä aina jonkinlaisia kokemuksia tuotteista. Kalamies.com sivustolla on "Bassihyrrät - treadi", josta olen ammentanut tietoa eri malleista ja ominaisuuksista.
Heittokalastajan tärkein varuste vavan ja kelan jälkeen, - Polarisoidut aurinkolasit.
Leech Eyewear Finlandin osastolla oli upea valikoima kalamiehelle soveltuvia aurinkolaseja.
Vaikka venemessut on jo takanapäin oli kalastusmessuillekkin eksynyt pari venettä. 
Alutrollin nurkkauksesta löytyi todella mielenkiintoinen runko alle 5m kokoluokassa: Alutroll 485cc. Vene on kuin tehty kalamiehelle. Keulassa iso korotettu heittotaso, keskellä kapea pulpetti ja takatilassa pääsy veneen takakulmiin. Mietittyjä yksityiskohtia ja tilaa kokoisekseen veneeksi juhlavasti. Runko helppo varustella niin heittokalastukseen kuin vetouisteluunkin. Varteenotettava vaihtoehto jarruttomalla trailerilla vedettäväksi kalaveneeksi.


Vastaavaa takatilan ratkaisua olen odottanut jo pitkään.
Enää haavimiehen ei tarvitse stressata yltääkö haavilla metrin perän yli koukkaamaan kalan veneeseen.
Jigikalastus on in, sen huomasi lähes joka heittokalastustuotteita tarjoavan yrityksen osastolla. Erillaisten jigien tarjonnasta ei harrastus jää kiinni. Varmasti jokaisen vaativankin kalastajan tarkoitukseen sopivaa toukkaa tai shadia löytyy laaja väriskaala jonkin tuoteperheen valikoimasta.
Kalan herkkua.
Katseltavaa messuilla riitti ja päivä meni vauhilla.
Silmiin pisti kävijöiden määrä. Paikoitellen messuilla oli jopa ahdasta liikkua.
Kuusamon osastolla oli näyttävät rivistöt peltejä.


Jerkkaukseen en ole vielä hurahtanut, mutta ensiaskeleet on jo otettu.
Hypistelin pakettia käsissäni. :)
Joskus jigit ei toimi.
Väliveden jigauksessa onnistunut. Ja kalakaveri rökittää mato-ongella 100-0.
Olisiko tässä ase välivedessä lymyilevälle saaliskalalle?
Kalastusmessut tulevat varmasti jokavuotiseksi perinteeksi. Kevättä odotellessa on aikaa kierrellä tapahtumia ja tutkia mahdollisia uutuuksia. Mukavaa nähdä kalakavereita ja turista samanhenkisten harrastajien kanssa.

Messut oli hyvin pitkälle sitä mitä odotinkin, polte keväiseen kalastukseen kasvoi taas parilla pykälällä. Harmi, että kevät otti pakkasjakson myötä pientä takapakkia. Pikku pakkasista huolimatta uskon, että tänävuonna kalastetaan ennätysaikaisin. 

Vielä ennen avovesikautta kalamiestä hemmoitellaan vähintään yhden kerran, Kalastusristeily 2014 järjestetään 29-30.3. 
Lisätietoa: Kalamies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi.