Valmistautumista

Pikkuhiljaa yöpakkasetkin alkavat väistämään Etelä-Karjalan korkeudella. Rohkeimmat käyvät vielä laikukkailta jäiltä paistiahvenia onkimassa, itse olen jo laittanut pilkit varastoon.

Pilkkikausi oli hyvin normaali, aina kalareissun jälkeen pääsi perkaushommiin ja kalaa sai syödä. Ainahan sitä toivoisi, että kalat olisi suurempia, niin myös pilkkihommissa. Keskipaino saaduilla ahvenilla lienee 40-50gr luokkaa.

Toinen varma kevään merkki on, että postinjakajat soittelevat ovikelloa pitkin viikkoa. Valmistautuminen tulevaan avovesikauteen on alkanut.

Yamarinin osalta selvitään melko pienin muutoksin, kaikupuoli uudistuu hieman. HDS:n normaalin kaikuluotaimen rinnalle tulee Lowrancen Chirp luotain - SonarHub.
Chirp - tekniikka mahdollistaa kaikuluotaimen erottelukyvyn paranemisen moninkertaiseksi. Odotan innolla, ensimmäisiä koeajoja.
Johdonvetoa.
Tämä on jo tuttua hommaa.
Chirpin asennus on tähänastisista projekteista helpoimpia. Moduli on samankokoinen kuin Nep-2 Ethernethubi ja toimii itsessään myös network-kytkimenä. Yksinkertaisuudessaan ei tarvitse kuin irroittaa Nep-2 ja korvata se SonarHubilla. Luonnollisesti peräpeilianturin johto täytyy vetää kaikumodulille.
Hondalle suoritan vielä polttoaineen korkeapainepuolen suodattimen ja tulppien vaihdon. Lisäksi eräs vanha ylläri odottaa korjaajaansa. Syksyllä huomasin, että trimmin öljysäiliön korkki on mehinyt hieman.
Talven 4kk seurannan aikana korkin alle oli tullut pieni märkä vana.
Vuoto on minimaalinen, en kuitenkaan kaipaa öljynväreitä veneeni ympärille satamaan
Pikaisella analyysillä selvisi, että jossakin vaiheessa korkki on mennyt väärille jengoille ja kierteet on vaurioitunut. Uusi säiliö korkkeineen ja tiivisteineen odottaa motivoitunutta vaihtajaa. Voisi sanoa, että melkoisen ahdas projekti tehtäväksi ilman suurempia purkutöitä. Tehtävän se silti on. Positiivisena asiana ongelmassa on, että korkki on vesilinjan yläpuolella, näin trimmisäiliöön ei ole päässyt vettä.

Eiköhän näiden projektien jälkeen ajella kesä hymyssä suin.

Kajakkipuolella alkaa asennustarpeet pikkuhiljaa rantautumaan.
Itse harrastevälineen käyn noutamassa todennäköisesti ensi viikolla.
Kerta kajakkiin tulee kaiku, tulee siihen tehdä myös sähköt. Niitähän ei vakiona löydy. Sähköjärjestelmän sydämmeksi tulee mbatin, 26Ah suljettu akku. Tällä olisi tavoite saavuttaa 1-2 täyden kalastuspäivän akkukapasiteetti. Lataus hoidetaan Bentonin automaattilaturilla. Lisäksi luonnollisesti tarvitaan sulakerasia, liittimiä ja johtoa. 

Karkeasti laskettuna elektroniikan tuntikulutus pyörii 3-5 A välillä. Aika ja käyttökokemukset kertovat riittääkö virta. 26Ah akun kanssa puhutaan jo lähemmäs 10kg painoisesta möhkäleestä, tällä kertaa kun kyseessä on lihasvoimilla kulkeva laite on myös painopuoli koitettava pitää minimissä. (koskee myös kalamiestä)

Kunhan tavaraa tulee ja pääsee teoriatasolta käytännön toteutuksen pariin tulee lisää raporttia. 

Polte on kova!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi.