Ongelma nimeltään takilat

Takilat on uisteluveneen ehkä tärkein varuste saada pyyntöjä syvään. Jää hurjilla painotuksilla pelaaminen ja muutenkin tarkka säätää pyynnit tahtomalleen syvyydelle. Kaverit ovat saaneet monia komeita kaloja takiloista, joskus jopa tupla- ja kolmoistärppejä.

Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan, että miuta vaan kusetetaan ja kunnolla.
Sitkeästi olen takiloita uittanut reissusta toiseen, ilman tulosta. Kun katsoo kirjanpitoani nykyisillä takiloilla 1000 tunnin ajalta en ole saanut yhtään mittakalaa tartutettua vaijerin perästä. Olisiko syy kuulissa, vaijerissa, alumiiniveneen jännitteissä vai missä? En vaan voi käsittää. Alamittojakaan ei varmasti yli 5 ole takiloista lähtenyt. Kaiken teen samalla tavalla, kun muut omissa veneissään. Silti ei tulosta tule. Aivan käsittämätöntä!

Käytössäni on Scotyn Longarm Combo-takilat. Jännitteet olen mitannut ja ne ovat molemmissa takiloissa 0,45V, kuulia olen kokeillut erilaisia ja vaparit ovat vaihdelleet 3 ja 20 metrin välillä.
Hiljaiseksi vetää, kohta joutaa takilat kokonaan jättää rantaan. Ei niillä mitään saa! Kaikki vinkit ovat tervetulleita. Ensikaudeksi vaihdan ainankin vaijereiden tilalle kuitusiimat ja lyijykuulat vaihtuvat komposiittiin. Saa nähdä jatkuuko hiljaiselo.
- Toivottavasti ei!

6 kommenttia:

  1. Enpä ole itsekään huimia saaliita takilalla vielä saanut, parin kesän harjoittelut takana. Enemmän kuin kuulia tai jännitteitä luulisin vaparipituuden ja oikean houkutuslevyn/tapsin pituuden vaikuttavan iskuhalukkuuteen. Narun materiaalin en myös usko vaikuttavan, kuiduthan ovat tulleet vasta viime vuosina käyttöön, isoja kaloja on saatu vaijerillakin. Tuota katkotapsia aion kokeilla ensi kesänä, helpompi kuljetellakin piemenpiä pätkiä. Pitää tietysti löytää oikea syvyys missä uittaa, muutaman kerran hyvä kala juuri syvyyttä säätäessä iskenyt.

    VastaaPoista
  2. Samat ongelmat ku Jupezkulla vene ku vaihtu busterista silveriin ni kuhaa ja haukea alkoi tulla hyvinkin mutta ei lohikaloja. Kalat kun syvällä kuten viime keväänä Vänernillä ni sivut antaa hyvin kalaa mut takilakeppi ei heilahda vahingossakaan. Yks kala saatiin ja siinä vapari 100ft. Ei ymmärrä missä vika.

    VastaaPoista
  3. Outoa on.
    Aikaisemmin miulla oli 1050 Scotyn pikkutakilat. Silloin tuli takiloistakin vielä kalaa, vaihdon jälkeen hiljeni täysin.

    Joku nyt on pielessä, tietäisi vaan että mikä.

    VastaaPoista
  4. Toi jännitejuttu voi olla ihan varteen otettava tekijä. Itellä takilat alkoivat pelittää paremmin, kun vaihdoimme alumiiniveneestä lasikuituun - muuten ihan samat vehkeet. Jännitteet katottiin silveristäkin ja olivat sinnepäin, mutta...

    Tossa jotakin "faktaa" aiheeseen liittyen:
    http://www.protroll.com/books/?id=5&p_id=8

    VastaaPoista
  5. kaverilla ht busterissa scottyn sähkötakilat ja hyvin on pelittäny lohenuistelussa. Isoimmat kalat tulleet keskikesällä takiloista...

    VastaaPoista
  6. Meillä kans Buster L HT,se vähäinenkin kalantulo takiloista loppui,kun vaihdettiin veivi Cannonit sähkö Scottyihin.
    Kaikkea muuta on kokeiltu ,paitsi noita jännite hommia.
    Ensi kesänä kokeillaan niitä.

    VastaaPoista

Kommentoi.