Sitkeys palkitaan?

Ensimmäinen todellinen kalareissu meni vähintäänkin penkin alle. Ei osu niin ei osu. Tästä ei kuitenkaan lannistuta vaan jatketaan täydellä energialla eteenpäin.

Taktiikan vaihdos oli tässä vaiheessa selvä. Suur-Saimaan syvät vedet vaihtui Lappeenrannan kupeessa olevan Pien-Saimaan selkiin joiden keskisyvyys on huomattavasti maltillisempi olettaen että vedenlämmöt ja sitä kautta ahvenen kutu olisi pykälän pidemmällä.

Kalakaveriksi lähti Milla.
Alkureissusta oli hymy stoppareissa. 

Kalastus ottaa voimille.

Nämä vedet tunnen lähes kuin omat taskuni, olenhan näitä lähes 30 vuotta kalastellut toisena kotivetenä. Tuttujen "varmojen" selkäpakkojen ympärillä pyörittelyä tunnista toiseen - kohdekalaa vaan ei meinaa löytyä. Ensimmäisen 2 tunnin aikana taisin tehdä vain muutamia testiheittoja.

Jopa penkat täynnä tyhjää.
Vesi oli täynnä siitepölyä joka piirtyy viistoluotaimen välivesikuvaan.

Lopulta kalat alkoivat löytymään syvän veden vieressä olevien pakkojen reunoilta. Ei mitään hirmuisia kalamääriä, mutta kuitenkin parasta antia mitä tähän mennessä olen löytänyt.

4m pakka ja vieressä 15m vettä.
Penkkassa reilusti kalaa, maalit näkyy myös viistokuvassa. Pakan vasen reuna on noin 10m päässä veneestä.

Tällainen näkymä suorastaan pakoitti laittamaan keulamoottorin taivasankkuriin ja aloittamaan jigauksen. Homma toimii, kun spotti löytyy. Kolmella ensimmäisellä heitolla varovainen tärppi ja värin vaihdon jälkeen kalaa alkoi nousemaan veneeseenkin asti.

Päivän suurin.

Iloa jatkui vain hetken, jonka jälkeen nouseva ukkosrintama pakotti ajamaan välisatamaan evästauolle.

Alutroll 450e & Buster L Proff HT.

Pienet onnistumiset antoivat uskoa omaan tekemiseen. Ehkä ranteet eivät olekkaan enää niin ruosteessa kuin aavistelin. Kuitenkin kohdekala oli edelleen liian hukassa.
Annan kevään edetä viikon - pari ennen seuraavaa täsmäiskua. Veneeseen tulee vielä muutamia pienoisia muutoksia. Kaikenkaikkiaan olen edelleen todella tyytyväinen runkoon.

Kaiteet sai ja tilalle tuli RAM-D kuulia

Liikkunut olen paljon, todella paljon. Vene on käynyt vedessä 4 kertaa ja trippimittarissa on 105km. Kertooko tämä kovasta yrittämisestä vai siitä, että Alutrollilla on vaan hemmetin kiva kurvailla...? :) Bensaa olen saanut palamaan ainoastaan 30 litraa, Yamarinin jälkeen tuntuu, että tämä vene kulkee höyryillä.

Popi uimaan.

Vesi on rakas elementti sileäkarvaisellenoutajalle. Popin luovutus oli niin myöhään syksyllä, ettei luonnonvesiin ollut suuremmin asiaa.

Lappeenrantaan avattiin syksyllä koirauimala Elämäni Koira siellä koiran uittaminen onnistuu läpi vuoden. Onhan se erikoista viedä koiraa uimahalliin, mutta mitäpä sitä ei tekisi monipuolisten harrastusten eteen.

Nyt uimassa ollaan käyty Popin veljen, Rudin, kanssa kolme kertaa. Kahtena ensimmäisenä kertana otettiin tunnin vuoro ja uittaja joka vei pennut veteen liivit päällä. Kolmannella kerralla pojat uivat puolet 30min ajasta ilman liivejä.

30 minuutin vuoro on pennulle aika sopiva, jos koira menee itsenäisesti samantien veteen. Ensimmäisillä kerroilla varattiin tunnin vuoro, kun veteen meno ei vielä ollut itsestäänselvyys.

Liivien lenkistä kiinni ja kohti vettä.

Alusssa vähän ihmeteltiin ja kelluttiin liivien varassa.
Pikkuhiljaa alkoivat jalatkin alkoivat löytymään mukaan hommaan.

Kolmannella kerralla otettiin liivit pois ja damit käyttöön.
Pienet markkeeraukset onnistui hienost.

Veljekset palauttaa.

Mukava talviharrastus ja varmasti mahdollisuuksien mukaan tulen jatkamaan myös tulevina talvikausina. Kesällä kuitenkin keskitytään avovesiin. Tarkoituksena olisi hyödyntää kajakkia koiran uintiharrastuksen tukena. Uintihan on mitä parasta liikuntaa kasvavalle pennulle. Lihakset saavat molemminsuuntaista vastusta ilman suurempaa iskevää rasitusta. 

Uinnin jälkeen kylpytakki päälle ja unille.

Ensikoira: Sileäkarvainen noutaja - Flatti

Koirat on aina ollut lähellä sydäntä, kuitenkaan koskaan aikaisemmin vielä en ole omistanut omaa kaveria. Elämäntilanteiden vaihteluiden takia kuitenkin aika-ajoin olen saanut karvakamujen kanssa yhteiseloa viettää. Viimevuoden aikana kypsyi ajatus hankkia itselleni oma koiranpentu, koiran tulevaisuuden suunnitelmat oli melko tarkasti tiedossa jo harkintahetkellä: lenkkeilyä, aktiivisia harrastuksia ja metsästystä.

Näiden vaatimusten mukaan alettiin sitten etsimään sopivaa rotua. Halusin isokokoisen omaa silmää miellyttävän eloisan noutajan. Loppujenlopuksi vaakakupissa keikkui sileäkarvainennoutaja ja labradorinnoutaja. Kaverin luonteikkaat flatit vakuuttivat minut siitä, että tämä on minun rotuni. 

Syyskuun 1. päivä syntyi Ninjatähden Black pentue, josta minulle löytyi uros-pentu, Black Samurai. Pentua käytiin katsomassa jo kasvattajalla lähes viikottain ja kotona päntättiin koirankasvatusteoksia. Hyvä teos, jonka kaikkien koiranpennun hankkivien kannattaa lukea on: Gunilla Wedeenin Arjelle Kultareunus. Tämä kirja antaa hyvät eväät pennun kanssa toimimiseen. Lisäksi kasvattajalta sain pentukirjan, josta löytyi paljon hyödyllistä tietoa. 

8 viikon ikäisenä Popi kotiuitui. Ensimmäiset viikon meni kotiin tutustuessa ja omistajaan leimautuessa. Samalla harjoiteltiin sisäsiisteyttä ja tottakai leikittiin minkä pentukoira jaksaa leikkiä. Käytännössä pieni pentu nukkui lähes kaikki päivät, loput ajat pissi alleen ja touhuili vauhdikkaasti.

Milloin nukuttiin missäkin...

Sisäsiisteys tavoitettiin noin 4 kuukauden iässä, tämän jälkeen on asunnosta löytynyt vaan satunnaisia vahinkotarpeita. Samoihin aikoihin Popi sai tehosterokotukset ja sosialistumisen pystyi aloittamaan kunnolla. Olen tarkoituksella pitänyt kaveria mukana lähes kaikkialla missä mahdollista, näin pieni oppii sopeutumaan eri tilanteisiin ja ääniin. 

Ensimmäinen kerta koirapuistossa, kyllä jännittää.

Lapsiin tutustumista joulun alla.

Paikallisissa koirapuistoissa ollaan käyty tutustumassa isoon ja pieniin vieraisiin koiriin ja kasvattajalle jääneen urospennun kanssa ollaan käyty leikkimässä säännöllisesti. Autossa osataan olla rauhallisesti ja automatkat meneekin lähinnä nukkuessa. 

Hihnalenkillä Lappeenrannan keskustassa.

Mielestäni sosialistuminen onkin onnistunut varsin mallikkaasti. Muut koirat eivät suurempia reaktiota herätä lenkkipoluilla. 5 kuukauden iässä Popista kehkeytyi pieni, mutta varsin tehokas hihnassa vetäjä. Kaikki hajut ja värit kiinnostivat. Lääke vetämiseen löytyi reaktiovaljaista, jotka koiran vetäessä antaa painetta etujalan eteen. Uskomatonta miten hyvin valjaat auttoivat. Pitkät lenkit suoritin valjailla ja koulutuskävelyt pannan kanssa. Näin Popista kasvoi kuukaudessa varsin mallikkaasti noutajataluttimessakin kävelevä kaveri. Uskomatonta kehitystä.

Juuri nämä onnistumiset kouluttamisessa on jotakin aivan tolkuttoman hienoa. Pieni oppii älyttömän nopeasti, joskus jopa vähän raivostuttavan nopeasti kun on kyse ei-toivotuista toiminnoista.

5-kuukauden iässä aloin ehdollistamaan Popia naksuttimelle, jonka kanssa treenaus sai aivan uusia ulottuvuuksia. Oppiminen todella nopeaa ja koulutus helppoa. Käytännössä naksutin on vain laite joka merkkaa tietyllä hetkellä koiran oikean toiminnon ja tämän jälkeen ohjaaja palkkaa koiran. Ajoitus on koulutuksen palkkauksessa kaiken A ja O. Tällä työkalulla koira oppii seisomaan vaikka päällään.

Naksutin varustettuna kosketuskepillä.

Luoksetuloja harjoitellaan noutajapillin avulla.

Samoihin aikoihin käytiin koirakoulu Nuuskun Pentukurssi 1, joka oli todella opettavainen 5 kerran rutistus. Siellä opittiin lisää naksuttimen käytöstä ja saatiin todella tärkeitä vinkkejä pennun koulutukseen. Ehdottomasti kannattaa harkita pentukurssia kaikkien pentujen kanssa. Pienessä tilassa muiden koirien kanssa toimiminen parantaa koiran keskittymiskykyä todella paljon.

Lumien sulettua kaikki hyvä maistuu.

6-kuukauden ikään menessä Popi osaa istua, käydä maahan, odottaa, ottaa kontaktia, kävellä vierellä ja vaihtelevalla menestyksellä tulee luokse.

Popi 6,5kk vielä ei ole trimmaussarset viuhuneet.

Noutajan rodunomaisiakin harjoituksia ollaan alettu pikkuhiljaa tekemään. Helpotettua hakuruutua ja markkeerausta damilla lyhyitä settejä. Hienosti poika juoksee damille, palautuksissa olisi vielä vähän toivomisen varaa, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa... :)

Koiran kasvatus on siitä hieno laji, että koskaan ei ole valmis. Varmasti teen ensipennun kasvatuksen kanssa miljoonia ja miljoonia virheitä. Niitä paikkaillessa koulutus vie varmasti tripla-ajan normaaliin verrattuna. Silti nautin joka hetkestä.
Todella suurena apuna koulutuksessa on ollut Ninjatähden kennelin Satu ja Lasse.

Kiitos heille siitä!