Haukea hyötykäyttöön

Ryhtyessäni aktiiviseksi lohenuistelijaksi jostakin käsittämättömästä syystä päähäni iskostui suunnaton viha järviemme peruskalaa, haukea, vastaan. Jälkeenpäin huvittaa millaisia reaktioita vesistöön pysyvästi kuuluva kalalaji saikaan aikaan.
Onhan se pettymys, jos syysmyrskyssä mukavan räikänpärinän ja edessä olevien vapojen ylöskelaamisen jälkeen pohjan tuntumasta nouseekin lähemmäs 10kg selkähauki. Nyttemmin silmä on harjaantunut sen verran, että haukitärpit tunnistaa lähes välittömästi ja niihin osaa suhtautua "löysemmin rantein". 
Järvilohi on tällähetkellä uhanalaisen kalan statuksessa ja kaikki evälliset kalat suositellaan vapautettavaksi. Näin myös olisi tarkoitus toimia. Jo viime syksy osoitti, että eväleikattua lohta on mukavasti alueella ja varmasti lohen makuun pääsee, vaikka evälliset laskeekin takaisin jatkamaan sukuaan. En ole koskaan kalastanut saalislähtöisesti vaan olen vesillä hakemassa elämyksiä ja muistoja. Voihan se olla, että 3-4 kilon lohen vapautus jää vähän paremmin mieleen kuin perus papitus-verestys-savustus. 
Eväleikattu järvilohi
Jokatapauksessa pidän kalasta ruokapöydässä.

Lähes joka reissu lohenuistelun lomassa käy hauki-pari kääntymässä veneen vieressä. Eikä pidä unohtaa jigittelyä, vaikka kohdekalana on ahven on tällähetkellä saldonani muutama pieni ahven ja varmaan 10-15 haukea. Miksei näitä sitten hyödyntäisi ruokapöydässä? Monilla foorumeilla ollaan hehkutettu haukipullien maukkautta. Perus pannulla paistettu hauki ei mielestäni ole kovin hyvä ja savukalana hauki on kuivahko. Olisiko haukipullat sitten se, joka saa hauen maistumaan? Tästä otetaan selvää! 
Lihamylly on jo odottelemassa haukifileitä, toivotaan että haagertit ovat syönnillä, kunhan ensikerran suuntaan kalaan. Voihan se olla, että kun haukea yrittää alkaakin tulla lohta/taimenta/ahventa ja kuhaa. Enpä minä sitäkään pahaksi pistä.

1 kommentti:

  1. Sama kävi mulle 90-luvun lopun hurjien merilohi vetotuntien jälkeen. Ei kiinnostanu kuhanuistelu saati mikään muukaan vaan kunigas lohenuistelu kaikki kaikessa.Tuli määrätynlainen uistelu burnout. Parin hiljaiselo vuoden jälkeen oli kivaa taas...

    VastaaPoista

Kommentoi.