Pientä virittelyä

Jiggailu vei miehen mennessään heti ensimmäisten heittojen jälkeen. Tuntuma kalaan ja jigiin on jotain mitä ei uistellessa koe. Aktiivikalastusta parhaimmillaan! 

Vaikka jigailu on yksilölaji, niin mukavampi sitäkin on kaverin kanssa lähteä harrastamaan. Yamarini soveltuu jotenkuten 2 miehen heittelyyn, kun toinen on keulapiikissä ja toinen takatilassa. Useat kerrat olen kavereita pyydellyt mukaan jiggailemaan. Yleisin syy pääsemättömyyteen on, ettei varastosta löydy 7000-koosta pienempää kelaa ja kevyin vapa on 8 jalkainen Ugly Stick. Mitäpä sitä ei tekisi, jotta saisi kaverit käännytettyä jigikalastuksen pariin.
Enää ei kelpaa selitykseksi, ettei löydy varusteita.
Kauppareissulla kainaloon päätyi toinen jigisetti. Tällä kertaa kelana Pennin Battle 1000 ja siimana keltainen 0.10 Power Pro kuitu. Vapalinjalla pysyttiin samassa eli Yoshino Lordi 6.6. 

Varmasti tulen 2 settiä hyödyntämään myös yksin jiggaillessa, nyt voi pitää väri / painovaihtoehtoa aina valmiina. Samaten siimasotkujen yllättäessä voidaan nopeasti siirtyä toiseen vapaan. 

Penni oli jo ensimmäisessä setissä vaihtoehtona, mutta Okuma vei voiton. Syy, etten ottanut toista vastaavaa Okumaa oli halu testailla eri mallisia keloja, näin saan vähän näkemystä miten eri merkit ja mallit poikkeaa toisistaan. Saa nähdä kummasta kehkeytyy kauden mittaan oma suosikki.

Samasta syystä siiman väri ja paksuus on eri. Haetaan sitä itselle sopivaa. Okumassa oleva oranssi siima osottautui todella haastavaksi havaita paljaalla silmällä. Polarisoivat aurinkolasit ovat hankintalistalla nro 1 tällä hetkellä.

Nyt oli tarkoitus estää kuitusiiman luistaminen puolalla laittamalle pohjalle muutamia metrejä 0.35 monoa. Tämä ei kuitenkaan onnistunut mielestäni odotetulla tavalla. Kuidun ja monon solmu jäi sen verran koholle, ettei päälle puolattava kuitu asettunut puolalle mielestäni tarpeeksi nätisti. Siispä palattiin samaan tyyliin kuin Okuman kanssa. Pohjasolmun päälle pala teippiä.
Keltainen Power Pro 0.10
Kuitu tulee paketissa, jonka kanssa se on myös suunniteltu puolattavan. Systeemi toimi hyvin ja jalkoja yhteen puristamalla pystyi säätelemään kuinka tiukalle siima menee.
92 metriä kuitua ei täyttänyt Penniä aivan täyteen.
Toivottavasti tämä kuitu määrä riittää.  Muuten joudun purkamaan siimat pois ja lisäämään pohjalle ohuempaa, n.0.15mm monoa.
Tälle setille tulee tapsi Fluorcarbonista.
Paksuudeksi valitsin raksitapseissa käyttämäni 0.45. Aika näyttää onko siima liian "raskasta" jigailuun.
Penni on hieman pienempikokoinen verrattuna Okumaan, silti Okuma on jonkinverran kevyempi. Painoero ei ole suuri, mutta silti huomattava. Käyttökokemuksia en ala muutaman heiton perusteella jakamaan, niitä tulee myöhemmässä vaiheessa. Ensivaikutelmat molemmista seteistä on erittäin myönteiset.
Jigailun alotussetti, part 2.
Sitten vain odotellaan ahvenen kudun päättymistä. Polte on kova!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi.