Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalavene. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalavene. Näytä kaikki tekstit

Kaiutinkaaos

Kukapa voisi uskoa, että veneasennuksien haastavin työvaihe on äänentoiston asennus? Niin on ollut minun kohdalla kolmessa viimeisessä asennuksessa. Kaiuttimien varoetäisyydet kompasseista ja muista herkistä laitteista on sitä luokkaa, että alkaa pienemmistä veneistä metrit loppumaan kesken.

Tälläkin kertaa sopivan paikan löytäminen kahdelle 6.5" kaiuttimelle alkoi tuntumaan mahdottomalle tehtävälle. Kaavailemani paikka takatilassa kariutui Point-1 varoetäisyyksiin.
Suunnitelma 1.
- Hyllytetty-
Itsepäinen kun olen en uskonut kaiuttimen sotkevan kompassia 30cm päässä ollessaan. Muutama koeajo vesillä kaiutin suunniteltun asennuspaikan lähietäisyydellä kuitenkin osoitti, ettei järjestelmä tule toimimaan oikein.

Muistakaapa kaikki huomioida varoetäisyydet asennuksissa niin välttyy monelta vastoinkäymiseltä.

Sinällään mielenkiintoista, että Point-1 kalibrointi meni läpi ongelmitta, mutta kompassi ei silti toiminut kunnolla. Venettä kääntäessä asteet vaihteli epälineaarisesti ja suuntanuoli näytti oikein vain muutamalla suunnalla. Suuntakompassin toimivuus on helpointa testata karttanäytöllä laittamalla veneelle suuntaviiva. Sitten vain tähtäilee veneen keulaa kartassa näkyviin kohteisiin. Kartan ja maaston täytyy osua kohdalleen kompassin toimiessa oikein.

Ja sitten takaisin kaiutinosastolle...

Kuten on käynyt jo ilmi, Alutrollissa ei ole pulpettia johon laitteita ruuvailla; on vain keulan ja perän rajalliset tilat. Perään asennus ei onnistu joten ainoa vaihtoehto on keula.
Keulapiikissä on pienehkö säilytystila, jonka reikä saa muuntautua osittain kaiuttimien pidikkeeksi.
Jottei projekti olisi liian helppo jää kaiutin kantamaan noin 20mm. Lisäksi alareunassa on 4mm levy kantattuna asennuspaikan eteen.
Eihän se sinne mahtunut.
Kevyt sipaisu kaiuttimen rakenteista ja ahtaus on historiaa. ;)
Alutrollin tyyliä mukaillen asennukseen lisätään hieman alumiinilevyä.
Levy saanut muotonsa.
Mittausta, mittausta ja mittausta.
Taas tuttuun tapaan mittanauha on pysynyt kädessä enemmin kuin mikään työkalu. 
Pikkuhiljaa..
Palkkio huolillisista mittauksista on kerralla onnistunut levy.
Hahmoittelua.
Kaiuttimet eivät saisi olla senttiäkään korkeammat, tai asennus olisi jäänyt tekemättä.
Valmis lopputulos.
Kaiuttimien väliin mahtui vielä nyrkin mentävä reikä, keulapiikkiin mahtuu esimerkiksi rantautumisköydet.
Niin löysi kaiuttimet paikkansa Alutrollin keulasta. Seuraavalle kerralle jäi vielä SonicHubin asennus ja keulamoottorikin odottelee autotallin nurkassa asennusta. Nämä pitäisi olla läpihuutojuttuja tämänpäiväseen verrattuna.

Ja niin tosiaan. Myös tämän tehdyn asennuksen päällä leijuu kysymysmerkkejä. Pitää vaan toivoa, ettei keulaan asennettavan MotorGuide X3i kompassi ole kauhean herkkä magnetismille. :)

Antureiden asennus

Luonnollisesti kalavene varustellaan asianmukaisesti. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeeksi alumiinivenettä rakentanut. Laitetaan leikkuulaudat, vanerit ja sikaflex syrjään, otetaan tilalle ruostumaton teräs, ruuvit ja mutterit. Tämä tulee olemaan kevään viides ja samalla viimeinen laiteasennus.
Kaikki alkaa tarkasta suunnittelusta.
Kaikuluotaimeksi valikoitui erinomaisten aiempien kokemuksen perusteella Lowrancen Carbon - sarjan laite Airmarin TM150 Chirp- anturilla. Lisäksi peräpeiliin asennetaan Lowrancen 3D anturi ja 3D-kaikumoduli.
Alutroll 450e alkuperäinen anturinkiinnitys paikka.
Vaikka nykyveneissä otetaankin laiteasennukset hienosti huomioon joudutaan tälläkertaa hieman soveltamaan, jotta molemmat anturit saa perään ilman peräpeiliin poraamista. Kysyin Alutrollilta onnistuuko peräpeilin kaikujalustan jatkaminen hitsaamalla, sitä ei suositeltu perän koteloon ruiskutetun uretaanin takia.
3mm ruostumaton levy saa toimia asennusalustana. 
Itse projekti on pääasiassa pelkkää mittailua; jos työvaiheisiin itsessään kului vajaan tunnin verran niin työntömitta/vatupassi ja mittanauha pyörivät käsissä vähintään pari tuntia. Teräksen työstössä toleranssit on pieniä ja parin millinkin heitto saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia asennuksia tehdessä.
Ensiksi kiinnitin levyn kiinni alapulteilla, jonka jälkeen mittasin loppujen pulttien paikat. 
Itse levyn kiinnityksen teen 4x6mm HST pulteilla. Pultit tulee niin ulkoreunoihin alkuperäistä jalustaa kuin mahdollista. Tällöin nämä tukevat parhaiten "sivusiivekkeitä". Jos 3mm levy osoittautuu liian ohueksi löytyy yläreunasta 20mm kanttausvara jolla viimeistään levyn saa jäykäksi. En usko sitä tarvittavan. Anturit kiinnitin 2x 5mm pulteilla.
Ahtaat välit vaativat luovuutta.
Kolme tuntia porailua ja mittailua niin projekti alkaa olemaan valmis.
Antureiden johdot niputin spiraalilla.
Asennuksesta jäi kysymysmerkiksi se haittaako peräpeilin ja levyn väliin tullut 20mm rako antureiden toimintaa. Se selviää vain kokeilemalla ja on helppo korjata kanttaamalla alareunaan viiste.

Alutroll on stepin lähempänä vesillelaskua. Vielä löytyy tehtävälistasta "muutama" työvaihe.
Hiljaa hyvä tulee... :)