Kalustopäivitystä

Pikkuhiljaa venekuume vain polttelee enemmin ja enemmin.
Kuitenkin jatkuvat traileriongelmat heppoisten 1-runkoisten jousipyssyjen kanssa ajoivat miut taas trailerikaupoille. Tälläkertaa sitten otettiin kasvuvaraa sen verran, että se seuraavakin vene päällä kulkee.

Positiivisena yllätyksenä trailerissa jo valmiina kävelysillat ja kunnollinen vinssi.

Pienen tarjouskilpailun päätteeksi Busterin alla notkuu tästä edespäin JSI VT1700. Onhan tämä neljäs kärry 2 vuoden aikana, toivottavasti se pysyvä.

Järjestään kaikissa trailereissa vinssipukki on aivan liian korkea Busterin keulan muotoilulle, todella alhaalla oleva vetolenkki lisää omat haasteensa.

5.10. Saimaa

Lokakuun ensimmäinen keikka vuorossa, tällä kertaa hyppäsin Klasun kyytiin.

Suuntana Kyläniemen pohjoiset vesistöt.
Aamulla 8 maissa irtautumine rannasta ja lyhyehkö siirtymä aloituspaikoille. Miedossa tuulessa raksien laskut ja suunta kohti oletettuja ottipaikkoja. Painatukset olivat taas melko syksyiset, suurimmat plaaneripainot 60gr tietämillä.

Aamusta tuuli oli vielä melkoisen mietoa, mutta jo 11 maissa pinta oli rikki siinä määrin, että veneen nopeus vaihteli aika laajalla skaalalla. Joten uinneista löytyi ainaskin eloa.

Vähän ennen puolta päivää ensimmäiset räikän pärinät ja nopean kelauksen päätteeksi n. 50cm lohi laskettiin kasvamaan. Tämän jälkeen saatiin tunti-pari vedellä rauhassa jonka jälkeen potkurivirrasta lähti melkoisen iloisesti. Pikaisen "väsyttelyn" jälkeen vapauden sai 59cm pulleahko ja todella pirteä järvilohi. Lohi tarjosi sen verran pirteitä syöksyjä, että olisi ehkä ansainnut vapauden vaikka olisi 60cm mennyt rikki. :)

Tämän jälkeen sitten olikin melko hiljainen jakso. Tuuli oli melko miehekästä; jatkuvaa 9-11ms ja puuskat 13ms luokkaa.

Veneessä sai välillä puuhastellessa tasapainoilla aivan kunnolla. Parit alamittojen vapautukset ja räjähtäneet syötit vielä mahtui iltapäivään.

Viiden maissa lähdettiin paukuttamaan vastatuuleen kohti "lopetuspaikkoja". Puolen kuuden aikoihin räikkä pärähti komeasti ja hetkeä myöhemmin pullea lohi jo hyppikin veneen takana. Nopealla ilmapunnituksella pääteltiin vähintään "nelosenlohen" olevan siiman päässä. Pikaisen väsyttelyn jälkeen haavi heilahti ja todella pullea 64cm / 3500gr lohi makasi veneen lattialla.

Tähän sitten päiväpisto olikin hyvä lopettaa, pikainen tavaroiden ylöskelaus ja suunta luiskalle.

Saldoa:
Uistelua 9,5h
64cm / 3500gr Järvilohi

28.9. Saimaa

Päivän kohteena Sarviniemen pohjoisenpuoleiset selkäalueet.

Hyvissä ajoin aamulla olin liikenteessä, veneen laskun ja varusteiden valmistelun sai suorittaa auton työvalojen loisteessa. Lyhyt siirtymä ja sivutuuleen rakseja virittelemään. Ensimmäisiä syöttejä laitellessa uintiin oli vielä sen verran hämärää, ettei uinneista saanut juurikaan selvää, lisäksi melko kova pohjoisen suuntainen tuuli vaikeutti projektia entisestään.

Ajatuksena oli harjoitella houkutuslevyillä parviefektien tekoa, joten plaanerivavoistakin vk:n eri mallista ja väristä levyä löytyi 5 kappaletta. Painotukset alkoivat olla melko kevyet mitä edellisiin reissuihin vertaa, suurimmat painot olivat 80gr luokkaa. Luotin siihen, että kala alkaa löytymään pinnasta.

Penkkoja ja patteja kierrelen sai ensimmäiset tunnit viettää ilman tapahtumia, pieniä siimasotkuja levyt ajoittain aiheuttivat, ehkä olisi pitänyt vähän vapautuspituuksia järkeistää. Nyt pidin joka kepissä samoja mittoja. Suuremmilta kuitenkin vältyttiin (vielä tässä vaiheessa).

Perinteinen syöttien ja uintien tarkistus kymmenen maissa kertoi karua kieltään, taas lähes jokainen syötti on tullut suorana perässä. No ei muutakuin mujetta mutkalle ja uudestaan pinnan alle. Yhdentoista maissa ototettu räikän narautus herätti uupuneen kalastajan ja samalla jo pirteähkö lohi hyppi kaukana veneen sivulla. Jo tässä vaiheessa arvasin että pienehköä siimasotkua olisi tarjolla. Varovasti väsytellen mittalohen tuntuista kalillaaa kelailin veneen lähietäisyyteen, painoa tuntui olevan siimassa aivan helvetisti. Osaksi tämän selittää se, että kaikki muutkin saman sivun plaanarit lähestyivät venettä kalan mukana. Ilmeisesti ensiksi taistelukaveri oli pinkonut pinnimmaisen pyynnin yli ja lopuksi syvempien ali. No pienet sotkut piristää päivää. Pieni pettymys oli veneen vieressä, kun kala paljastui. Ensiksi silmämääräisesti arvoin alamittaiseksi, mutta varmuuden vuoksi varovasti käsin nostin kalan mitta-astekoin päälle. Mittaa löytyi kun löytyikin komeat 63cm ja kala ei vapautta enää ansainnut.

Pienet siimojen selvittelyt ja taas koko paletti vedessä. Päätin jäädä samoille kulmille pyörimään loppupäiväksi, parvea löytyi ottipaikan läheisyydestä suht mukavasti.
Kuitenkaan muita tapahtumia ei enää iltapäivän aikana Saimaa tarjonnut, illasta päätin lähteä pikkuhiljaa valumaan kohti veneluiskaa "pommituskohteesta" ehkä liike oli väärä, sillä kaverit tuplatärpistä pari n. 3kg lohta saivat samoilta paikoilta hetki lähtöni jälkeen.

Päivän saldona oli siis 63cm lohi ja varmaan kilometri menetettyä siimaa erinäisissä siimahärdelleissä mitä koin houkutuslevyhelvetin ansiosta. Kuitenkin mittakalan sain, tiedä häntä auttoivatko levyt. Kuiteskin kala tuli ilman levyä olevasta pyynnistä.

Saldoa:
Vesillä: 10,5h
Bensaa: 15l
63cm lohi
n. 6ms pohjoistuulta

Venetraileri kaupan

Nyt olisi max n.750kg painavalle veneelle uusi traileri tarjolla.

Lisää tietoa löytyy:
Aku 1000 VP-T Myynti-ilmoitus

23-24.9. Saimaa, 25-26.9- Vuohijärvi - Eloveto

Pikkuhiljaa on alkanut vapaa-aikaakin heltiämään sen verran, että oli mahdollisuus 4 päivää olla rasvaevällisten perässä.

Torstaina trailerin kanssa kohti Saimaata. Vehkataipaleelta veneen lasku ja siirtymä Kyläniemen eteläpuoleisille vesialuelle. Selkävalinta tehtiin kaverin kanssa hieman tuuli-ennusteita silmällä pitäen. Melko reilua n. 10ms tuulta ilmatieteenlaitos lupaili lounaan suunnasta. Kahdeksan maissa raksit pyörikin jo vinhaa vauhtia veneen takana ja päästiin ensimmäisille luottopaikoille. Tai ainaskin niiden läheisyyteen, fiksuja linjoja ei ollut mitenkään mahdollista vetää, kiitos vuoden hektisimmän verkotusajan. Verkkoja väistellen sivuutettiin alue ja mentiin hieman pohjoisemmille vesille, josta löytyikin mukavia parvia. Myöskään verkkoja alueella ei näkynyt.

Vähän ennen puoltapäivää vapautettiin yksi vähän alle 60cm järvilohi ja saatiin vihiä että alueella on myös isompaa kalaa. Naapuriveneessä kaveri oli pari mittalohtakin pamputtanut. Joten jäätiin alueelle pyörimään. Kuitenkaan ei meidän uinnit ilmeisesti kaloille kelvanneet ja vain muutamia alamittoja kävin veneen vierellä kääntymässä.

Kolmen maissa tuuli yltyi siinä määrin, että uistelu muuttui hieman haastavaksi. Neljän maissa tuulimittari näytti jo 12-13ms lukemia ja oltiin jo melko suojattomalle alueelle päädytty. Viideltä sitten muikut ylös ja kohti venerantaa tekemään uusia suunnitelmia. Päivän saldo aika mitätön, olisikohan 5 alamittaa. Kaikki tuli eri syvyyksistä ja eri väreillä, nyt taitaa olla se hetki vuodesta että joka syvyydestä saa tai sitten ei saa.

Perjantaina asioiden hoitamisen takia lähtö vähän viivästyi ja luiskalla olin vasta 11 aikoihin. Pikainen veneen lasku ja lämä tiskissä lähimmälle syvänteen reunalle, joka on sama paikka jossa eilen naapurivenekunta muutamia kaloja sai. Myöhäisen lähdön takia käytössä olivat pellit, myös tuuli oli sitä luokkaa, että yksin raksikalastus olisi ollut melko haastavaa touhua. Penkkaa hinkkasin siksakkia pari tuntia ilman minkäänlaista kontaktia kaloihin, myöskin edellisen päivän parvet olivat kaikonneet.

Lopuksi päätin vähän perus "syyspaikkoja" lähteä koluamaan, peltivauhti on sen verran reilumpaa, että helposti saa vähän etsiskeltyä suuremmalta alueelta kalaa.
Kuitenkaan tulosta ei syntynyt ja päivän ainuaksi tapahtumaksi jäi takilasta lähtenyt ehkä juuri ja juuri 40cm järvilohi.

Lauantaina tarjoutui mahdollisuus lähteä kaverin kyytiin Vuohijärvelle Elovetoon 2-päiväisiin uistelumittelöihin.
Aamulla aikainen lähtö lappeenrannnasta kohti Valkelealaa ja Vuohijärven eteläpäätä, josta siirryttiin puoleksi kymmeneksi Orilammen lomakylään kipparikokousta kuulemaan.


10 alkoi kilpailut ja suunnaksi otettiin pari viikkoa sitten toimineet alueet. Kisamitta oli melko alhainen, 51cm joten odotin että punnitustilaisuudessa nähtävillä olisi ollut kauheat teurastusjuhlat. Viimereissuilla 50-55cm lohta on ollut liikenteessä riesaksi asti. Kuitenkin tälläkertaa Vuohari näytti synkemmän puolensa.
Kaikki tutut patit päästiin kiertämään melko rauhassa, mutta minkäänlaisia merkkejä kalakontaktista ei saatu. Oikeastaan kaikki spotit joista on kalaa tullut kierrettiin läpi ilman mitään tapahtumia. Kuitenkin sitkeästi yritettiin, mutta tällä kertaa se ei palkinnut. Täysin puhdas mp päivän saldona. Eipä ollut punnituksessa kenelläkään syytä juhliin, päivän piikkipaikka meni alle 3kg lohella ja siialla. Tiukassa on.

Sunnuntaina päätettiin lähteä vähän vieraille vesille pohjoisemmaksi yrittämään. Aamu alkoikin hyvin, heti raksien laskun jälkeen paukahteli lähes peräjälkeen 3kpl alamittalohia. Tämä antoi toivoa sen verran, että päätettiin jäädä alueelle pyörimään päiväksi.

Kuitenkin aamun kiivas syönti loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, loppupäivä saatiin vetää vailla kalakontakteja. Ilmeisesti nahkiaiset kävivät säännöllisin väliajoin takilasyötit imemässä piloille. Tuuli oli vaihtanut yön aikana täysin suuntaa ja oli ehkä vähän kovempi kuin lauantaina, ei kuitenkaan niin kova että olisi raksikalastusta häirinnyt.
Kahdelta loppui kilpailuaika ja siirryttiin vauhdilla nostamaan venettä ja siirtymään kotia tekemään uusia sotasuunnitelmia.

Eli viikon saldo 35h uistelua eikä yhtään mittakala tapahtumaa, osaa joskus olla tiukassa.

Tästä vielä noustaan.

Kalustotestausta

Pienten autohuolien takia viikonlopun kalastus annos jäi odotettua pienemmäksi.
Uudet kelat ja vavat kuitenkin polttelivat olohuoneen nurkassa siinä määrin, että olihan niitä lähdettävä testaamaan mökkiselälle iltahämärässä.

Pientä haastetta oli tarjolla heti rannassa, pikku Saimaan pinta oli laskenut siinä määrin, että kun veneen laski ranturilta alas niin peltipurkki makasi komeasti vielä koko painollaan hiekalla. Temutessa meni oma aikansa ja tuskan hiki otsalla loppujenlopuksi pääsin irtautumaan rannasta.

Tavoitteena oli saada edes yksi kalakontakti, niin jonkinlaista kuvaa vapojen ja kelojen yhteistoiminnasta saisi. Siispä tutut ja turvalliset bomberit vetoon vauhtia reilusti. Takiloita en jaksanut virittää ollenkaan, vaikka siinähän syncrot oikeastaan vasta tarpeelliset on. Tälläkertaa tehollista kalastusaikaa ei ollut tarjolla kuin maksimissaan 2 tuntia, niin eipä jaksanut alkaa hifistelemään.

Mittareihin ihastuin hetkessä, oikeastaan parhaillaan taisin 3 vaappua laskea samaan aikaan veneen perään, tavallisesti yhdenkin kanssa mitat menevät sekaisin samantien. Parissa kelassa mittarin asteikko ei ole aivan "näytön" kohdalla, mutta pitää joskus perehtyä asiaan, jos kyseessä on vain säätötekninen juttu. :)

Monet kaverit ovat moittineet vapavalintaa liian järeänä Saimaalla kalastukseen. Hypättiinhän tässä ääripäästä toiseen, ensiksi 180cm tumpit ja nyt 255cm järkäleet. Katsotaan nyt kummat ansaitsee paikkansa plaanarikeppeinä. Vaappuja viritellessä en ainaskaan kokenut pitkien vapojen kanssa mitään ongelmaa, busterissa kuitenkin sen verran takana tilaa, että vavan mahtuu työntämään latttialle sen verran kauas, että ongelmitta yltää ottaa siiman kärjestä käteen. No mutta aikahan tämän näyttää millaista säätöä on luvassa

Vartin vedon jälkeen narauttikin yksi plaanariyhdistelmä lupaavasti ja pikkuplaanari jäkitti paikallaan. Ei muutakun jarru tappiin ja siimaa sisään. Yllättävän vastahakoisesti vastapeluri lähestyi venettä, joutui ihan pari kertaa siimaa antamaan ulospäin, kun niin vihaisesti temmottiin pinnan alla. Lopulta kuitenkin 5-6 luupää antautui ja kävi irroittautumassa veneen vieressä. Tämän jälkeen sitten rullailinkin roippeet ylös ja suuntasin puolipimeässä rantaan temuamaan ranturia 3m lähemmäs veden rajaa...

Ei vielä kunnollista tulikoetta päässyt suorittamaan, mutta ensifiilikset seteistä ovat todella myöteisiä. Aika näyttää sitten kestävyyden. Ensimmäiset pakkaskokeetkin alkavat varmaan ihan lähikuukausina, saa nähdä miten mittarit toimivat vai onko se okumat niputettava käyttöön, kun "hienommat" reistailee... :)

12.9. Saimaa

Edellisen viikonlopun onnistumisista sisuuntuneena täsmäisku kotivesille Saimaalle, Kyläniemen alueelle

Seitsemän aikoihin lähtö Lappeenrannasta traileripaketilla kohti Sarviniemen veneluiskaa. Kahdeksalta olikin jo ensimmäiset salakat ja muikut pyörimässä. Kohteena Kyläniemen pohjoispuolella olevat selkävedet lähellä Puumalan rajaa. Pintavesi oli noin 14 asteista ja pyynnöt sijoiteltiin melko laajalle syvyys-skaalalle, plaanaripainotuksien ollessa 10-125gr.

Pienehköjä syöttikalaparvia löytyi sieltä täältä, mutta mitään mullistavaa ei onnistuttu löytämään, vaikka kaikki luottopenkat koluttiin läpi mitä alueella sattui olemaan. Aamupäivästä saldona vain muutamia räjähtäneitä syöttejä.

Iltapäivällä yhden maissa pieni syöntipiikki ja pari alamittaista taimenta kävi kääntymässä veneen vieressä, kaikki tulivat vähän eri syvyyksistä joten painotuksia ei pystynyt näiden perusteella mihinkään suuntaan rukaamaan. Syöntipiikki oli todella lyhyt aikainen ja sen jälkeen hiljenikin totaalisesti.
Vähän ennen viittä tuuli alkoi voimistumaan ja suuntasimme veneen keulaa jo pikkuhiljaa kohti kotiväylää. Vielä ennen lopetusta 10gr ja 80gr punttien takaa lähti melko vihaisesti pari pirteää lohta, harmittavasti kuitenkin hieman alamittaisia, ehkä noin 55cm. No keväällä sitten otetaan uudet treffit niiden kanssa. :)

Ennen kuutta tavarat pikakelauksella veneeseen ja rantaan laatimaan uusia sotasuunnitelmia.

Saldoa:
Vesillä: 10h
Bensaa: n.20l

Seuraavalle reissulle kalusto päivittyykin hieman vapa- ja kelapuolella.
Plaanerivavoiksi tulee Ugly Stick "Ikäheimot" eli 8,6 jalkaiset ja koko kalustoon keloiksi Abun 7000i Syncro LC:t

Hyvin palvelleet 180cm GT:t ja 30L Okumat pääsevät eläkkeelle hoitelemaan kuhakaluston tehtäviä.