Venemessut 2013

Jo perinteeksi muodostunut venemessujen reissu tuli heitettyä eilen. Hallit oli lähes tyhjillään ja kerrankin oli hyvin tilaa tutustua mielenkiinnon kohteisiin.

Venepuolella Yamarinin crossi cabinin kävin syynäämässä melko tarkkaan. Miten tuota nyt voisi kuvailla... Ehkä mökkiveneilijälle mukava laite, mutta vetouistelijalle melko onneton. Katselin venettä lähinnä vetouistelijan silmin, joten kritiikki on sen mukaista.
Keulan avotilaan uhrattu hirveästi neliöitä, kuinkakohan monella nämä ovat järkevissä määrin hyötykäytössä? Nyt muotoilu on sellainen, että saakohan sinne edes kylmälaukkua laitettua?
Ajopulpetissa on hukattu viimeisetkin mahdollisuudet laittaa nykyaikaisen kokoista näyttölaitetta. 8" näyttö on maksimi. Keskustelin tästä myyjän/esittelijän kanssa ja hänen kanta oli ettei kukaan tämän kokoiseen veneeseen laita suurempaa näyttöä saati sitten tutkaa. Ihan turhaa. No ihan miten vaan, itse koen nämä tarpeellisiksi.
Takatila on saanut uuden ilmeen. Takakulmat jatkuvat porteilla taakse asti. Mielenkiintoista nähdä miten tällainen ratkaisu käyttäytyy kovassa kelissä, kun jarrupussi vielä painaa perä vähän alaspäin. Näinköhän on kiertovesihuuhtelu takatilassa? Takatilan ovi on saranamallia, oven ollessa auki syö reilusti tilaa. Takiloille joutuu tässä mallissa teettämään lisäkaiteita, sivukaiteet ovat korkeat ja hepposen oloiset, niihin en ruuvaisi mitään vapatelinettä kummempaa.
Moottorisuosituksen maksimit on 150hv. Esittelyveneessä oli 100hv Yamaha, jolla myyjä kertoi veneen kulkevan huippuja 32 solmua 6 miestä kyydissä. Uskon kun näen. :)

Tässä taas hyvä esimerkki millaista jälkeä tulee, kun yritetään miellyttää kaikkia. Sellainen paketti, joka ei palvele ketään kunnolla, mutta kaikkia välttävästi. Varmasti tästäkin saa ihan toimivan harrastevälineen, mutta helppoa se ei ole.
Busterin puolella ihmetystä herätti cabinin bracketti, jolla veneen perä jatkuu vielä metrin takatilan jälkeen.
Mielenkiintoisiakin kalastusveneen aihoita messuilta löytyi. Näihin perehtyminen jäi harmittavasti vähän vähälle, kun piti pyöriä suurimpien kiinnostuksen kohdeiden ympärillä alkupäivä. Saa nähdä tuleeko uusi reissu vielä heitettäväksi ennen messujen päättymistä. :)

Elektroniikkapuolella oli esillä varsin mielenkiintoisia uutuuksia. Kaikki valtamerkit olivat mukana ja hyvä valikoima laitteita oli saatu standeihin näpräiltäväksi. Varustelukuume se vain yltyi. Tästä lisää, kunhan kuviot selvenee.
Garminin osastolla oli selkeästi tehty havainnollistava kuva pilotin asennuksesta.
Kalastusosastokin oli entisellä paikallaan. Jotenkin tuntuu, että tämä osasto kuihtuu entisestään. Muutama tunnettu vaapun ja raksinvalmistaja oli paikalla edustettuna. Mielenkiintoista oli nähdä ensikertaa paljon kehuttu jarrulevy livenä.

Sellaiset messut tällä kertaa, paljon oli taas uutta mutta reilusti oli myös vanhaa. Tällaisena alle 30-vuotiaana kamera kourassa tallaavana on uskomattoman hankala saada esittelijöitä juttusille. Yamarinin osastollakin oli varmaan 3 esittelijää asiakasta kohden, mutta silti mieluummin heitettiin vitsiä keskenään, kun tultiin esittelemään laitteita. Ilmeisesti myyjän silmä on niin harjaantunut, että tunnistaa kalaraudan potkijat tosi-ostajista.

No pitää odotella, että alkaa pää harmaantumaan ja vedetään villapaita päälle. Varmasti olisi lauma esittelijöitä kimpussa. :)

Tarvitseeko vene huolenpitoa talvella?

Vastaus: Tarvitsee.

Aikaisempina vuosina on vene saanut levätä läpi talven ilman suurempia operaatioita.

Nykyisestä kokoonpanossa löytyy lämmitin, jonka ohjeissa suositellaan käyttöä noin kerran kuukaudessa. Tällä estetään polttoaineen mahdollinen kovettuminen linjastoihin ja pumppuun. Mikään ei ärsytä keväällä enemmin kuin temppuilevat laitteet, joten onhan se valmistajan ohjeita noudatettava nöyrästi.

Koko syksyn käytin talvilaadun polttoöljyä Safiressa, mutta pitää silti pelata varman päälle ja käyttää lämmitintä säännöllisesti. Onhan se muutenkin mukava käydä vähän suunnittelemassa uusia päivityksiä keskellä talvea.

Huomennahan se alkaa tulevan veneilykauden aloittelu venemessujen myötä. 3 kuukautta niin pitäisi jo suurimpien selkien alkaa aukeilemaan.

70 000 täynnä

Enpä olisi uskonut 2009 kesällä, että tällaista pääsen kirjoittelemaan.

Tarkoitus oli kirjoittaa aloittelevan uistelijan vastoinkäymisistä ja edesottamuksista. Vajaa 4 vuotta tätä tietä ollaan tarvottu ja tähän tultu. Tänään kilahti mittariin 70 000 kävijää, uskomaton saavutus kiitos kaikille lukijoille. Mukava huomata, että en ihan yksikseni näitä näpertele. :)

Tähän matkaan mahtuu paljon, on saatu hienoja kaloja ja rakenneltu veneitä. Siis lähes kaikkea mitä vetouisteluun kuuluu. Tarkoitus on jatkaa samaan malliin, kirjoitella kun tuntuu että on jotakin kirjoittamisen aihetta.
 Kalastajana en koe kasvaneeni juuri ollenkaan, kaikenaikaa oppii uutta lähes samalla tahdilla kuin 4 vuotta sitten. Tietysti perustiedot ovat karttuneet, mutta tuntuu että tiedonjano vain kasvaa. Ennen niin simppeleistä asioista on tullut monimutkaisia ja muuttujia ilmestyy joka asiaan enemmin ja enemmin. On tämä kalastus aikamoista taidetta. :)

En ole kauden 2012 tilastoja kirjoitellut vielä missään, julkaistaanpa ne nyt samalla ettei pääse unohtumaan kuinka helppoa järvilohen uistelu on. Vesillä olin yhteensä 34 päivänä, tunteja kertyi 367 eli melko saimoissa pyöritään kuin edellisinä vuosina. Kotiin asti kannoin 6 lohikalaa, joista yksi oli taimen. 5 järvilohesta 4 oli eväleikattuja, joten ihmettelen suuresti kun jengi väittää ettei niitä ole kalastettavassa koossa. Yhtään yli 4 kilon lohta en saanut, keskipaino otetuilla oli tasan 3kg. Suurin järvilohi oli 65cm/3600gr. Pisin putki ilman mittalohta oli 212 tuntia, siinä alkoi jo usko onnistumiseen hiipua. 

Sellainen oli vuosi 2012. Ensi kesänä lohet saavat uida rauhassa, panostan ahvenen, kuhan ja hauen kalastukseen. Toki muutamia lohikeikkojakin teen, mutta en missään nimessä aio taas kerran hakata päätä seinään satoja tunteja.

Keväällä tulee juttua ainankin veneen pohjan epoksikäsittelystä ja mahdollisesti pienistä elektroniikan muutostöistä. Tarkoitus olisi saada veneeseen laite mikä lisää turvallisuutta alla olevan kuvan kaltaisessa kelissä.
Kamera seurasi taas koko kauden toilailujani, ohessa pientä pätkää viime vuodelta.
Kireitä siimoja kaudelle 2013!



Myydään Garmin-elektroniikkaa

Kalusto päivittyy. Myydään vanhat pois uusien alta.


- Garmin GPSmap 4010
- Garmin GSD24 digikaikumoduli
- Airmar P66 peräpeilianturi

Takuuta jäljellä vuosi.

Hinta: 2000e

- Garmin BlueChart g2 Vision, VEU713L Suomi (vm. 2012) karttakortti 300e. Ensisijaisesti laitteen kanssa. 

Tuotteet Lappeenrannassa.
041 4582812
jpajari@gmail.com

Kaikukuvia:
http://jupezku.blogspot.fi/2012/10/kaikukuvia-garmin-gsd24-airam-p66.html


Volvo QL - trimmijärjestelmä

Kaverilta lainattua:

Kun tuntuu, että asia ei etene niin tuodaanpa sitten asia esille ihan julkisesti.

Tässä hiukan omia kokemuksiani mullistavasta QL/Volvo trimmijärjestelmästä ja sen jälkihoidosta.
Oma veneeni tulee QL-trimmijärjestelmä tehdasasennettuna. Vene tuli minulle keväällä 2012 ja siinä olleet alkuperäiset trimmit toimivat vaillinaisesti ( toinen puoli toimi puoleenväliin asti ja toinen 3/4 –maksimista )
Alkukausi mentiin alkuperäisillä ja kesän alussa olin yhteydessä Volvoon neuvojen suhteen. Volvon kanssa käytyjen keskustelujen perusteella päädyttiin ratkaisuun, että kannattaa vaihtaa koko sarja, eikä pelkästään yksiköitä kun tuo ohjauspaneelikin on muuttunut vuosien saatossa ja älyä parannettu. Heinäkuun puolessa välissä vene nostettiin ylös ja olin tuolloin yhteydessä Volvon jälleenmyyjään ( Marinecenter ) josta sain myyntitilanteessa hyvää palvelua.

Vanha sarja irroitettiin, perä hiottiin trimmien kohdalta ja reiät käytiin läpi. Asennus tehtiin ohjeiden mukaisesti annetuille momenteille. Kalibrointi meni laakista läpi ja asennukseen oltiin tyytyväisiä. Vene seisoi reilu viikon mailla vielä ennen kuin se käytiin tiputtamassa laituriin. Laskun yhteydessä tein nopean lenkin ja kaikki toimi moitteettomasti. Seuraavat pari kalareissua trimmit toimivatkin kuten pitää, kolmannella kerralla rantaan lähtiessä toinen puoli veti kaikki alas kun trimmasin venettä ja vilkutti samalla taulun mukaan yksikön olevan jumissa. Levy oli alhaalla vaikka taulun mukaan se oli ylhäällä. Virtoja pois laittamalla ja kikkailemalla saatiin levy ylös ja rantaan päästiin kun kuormattiin vene siten, että toisen puolen trimmiä ei tarvinnut käyttää. Rannassa yritettiin sitten kalibroida uudestaan trimmejä ja tämä päättyi rutinaan ja paukkeeseen molemmista yksiköistä. 
Tämän jälkeen olin marinecenterin myyjään yhteydessä. ( Tästä ei dokumentaatiota kun olin puhelimitse yhteydessä ja tämän takia en tykkää puhelimitse asioita hoitaa kun ei jää mitään mustaa valkoisella tällaisissa asioissa. Tosin marinecenterin kohdalla asiaa nyt vaikeuttaa se, että sieltä ei kukaan ota mailitse mitään yhteyttä ) Myyjä sanoi, että tuo ei kuulosta hyvälle ja sanoi, että heiltä voi kaveri tulla katsomaan missä vika. Olin myyjän pyynnöstä heidän asentajaan yhteydessä ja sovittiin, että hän tulee käymään rannassa ja sovittiin päivä Uivan jälkeiselle viikolle. Vene nostettiin siis tuolloin ylös ja kaveri tuli paikalle, sanoi suoraan, että ei voi toimia kun on veneen perä ei ole suora. Samalla sanoi että hoonatkaa johtosarjan reikä myös ettei se jää kantamaan johtosarjaa, lisäksi höpisi jotain että mahdollisia prikkavirityksiä väliin. Eikai noita nyt ole tarkoitus jollain prikoilla asentaa ja tuutata sitten massaa rakoihin?!? Asentaja vei nuo rikkoontuneet yksiköt pois ja jätti uudet tilalle. Tokaisi vielä, että tuskin menee takuuseen kun on ”asennusvirhe”, mutta kuulemma koittaa saada. 
Parin viikon perästä tuli Marinecenteriltä lasku missä veloitus uusista trimmiyksiköistä, kilometreistä ja tunneista. Laskulla merkintä: ”Trimmilevyt täynnä vettä, asennusvirhe” Ei mitään kirjallista selvitystä yms.
Tästä laitoin kirjallisen vastineen, johon ei olla vastattu missään vaiheessa millään tavalla, maksumuistutus kyllä tuli ja ukaasi perinnästä. Myöhemmin tuota laskua muokattiin siten, että veloiteuksena oli ainoastaan uudet trimmiyksiköt

Volvolta mies kenen kanssa olin aikaisemmin käynyt kirjeenvaihtoa asiasta tokaisi asiaan:
” Terve Tomi,

Olen käynyt asiaa hieman läpi ja asentajan kuvaus tapuksesta sekä peräpeilin ongelmasta on hieman toisenlainen.

Marine Centerillä on vanhat trimmit tallessa ja lupasin käydä katsomassa niitä.

Olen valitettavasti matkoilla koko ensi viikon joten pystyn palaamaan tämän asian tiimoille vasta viikolla 46 jos sopii.”

Viikko 46 on mennyt nyt jo aikaa sitten, eikä muutamasta muistutuksesta huolimatta asiaan olla palattu millään tavalla

Vene hinattiin siis taas rannasta pois ja käytiin työstämään jälleen uutta sarjaa kiinni. Kaikki reiät käytiin läpi, perä mitattiin kolmen eri ihmisen toimesta eikä heittoa perään saatu mitattua! Uudet yksiköt kiinni ja kalibrointia, taas kaikki laakista läpi ja kaikki vaikutti hyvälle. Parin päivän päästä vene laituriin. Tässä vaiheessa elettiin elokuun puoltaväliä. Vene seisoi pari viikkoa laiturissa ja syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna oli seuran juhlat missä oli tarkoitus toimia yhteysveneenä mantereen ja saaren välillä, keliä n.13-14m/s, että trimmeille olisi ollut käyttöä.
Päivä lähti kuitenkin sillä käyntiin, että kun ensimmäistä porukkaa lähti viemään niin ainoastaan toinen puoli vastasi ja toinen puoli meni välittömästi jumiin. Saareen ryömittiin ja tutkittiin asiaa. levy alhaalla ja taulun mukaan piti olla ylhäällä. Sain kuitenkin virtoja katkomalla ajettua tuon jumiutuneen yksikön ylös ja irroitin siitä johdon.
Loppu päivä olikin sitten tuskaisaa kyytiä kun venettä ei saanut suoraksi ja ihmisiä piti kuljettaa tuossa kelissä.
Tässä vaiheessa oli selvää, että kausi oli omalta osalta käsitelty ja veneen nosto edessä. Vene nostettiin syyskuun puolessa välissä ja purin koko sarjan pois. Vene vietiin halliin kuivumaan ja perä kuidutettiin umpeen. Nyt tilalla on toisen valmistajan erilainen trimmi ratkaisu. Tuota yritin välttää koska veneessä oli jo alun perin QL ja suuret reiät sen johdosta. Nyt tilanne on se, että itselläni on 2 kierrosta QL / Volvo, joista kumpikaan ei toimi ja se isotöinen korjaus ja perän kuidutus jouduttiin joka tapauksessa tekemään.
Ainoa, että rahaa on nyt palanut 620€ ( ensimmäinen uusi sarja heinäkuussa ) ja uusi 344,01€ € lasku marinecenteriltä tuotteista joita ei ole saatu toimimaan.
Lisäksi kun tuo ensimmäinen marinecenteriltä ostettu satsi ei takuuseen mennyt niin heillä on nyt kaksi rikkinäistä yksikköä, jotka ovat minun omaisuuttani jos nyt ihan tarkkoja ollaan, eli käytännössä minulla kuuluisi olla 6 kappaletta rikkinäisiä yksiköitä.
Nuo yksiköt avasin, sekä veneen alkuperäiset, että huoltomiehen tuomat uudet mitkä siis eivät kestäneet päivääkään käytössä. Ja niiden sisältö kertoi karua kieltään. Kaikissa neljässä yksikössä on sähkötilassa vedet sisällä. Ne kaksi yksikköä jotka marinecenter minulta pois vei niin jos ne avaisi niin vedet sielläkin sisällä olisi.
Nuo alkuperäiset yksiköt olivat selkeästi aikansa päässä, yksikön takana olleet alkuperäiset tiivisteet olivat vain muisto itsestään, eli vesi on varmasti senkin takia päässyt vääriin paikkoihin.
Nämä mitkä itse asennettiin niin niissä käytettiin kyllä reilusti marine sikaa ja asennus oli kyllä tehty ohjeiden mukaan.

Edellisessä veneessäni oli myös QL trimmit, niissä oli valmistusvirhe ensimmäisessä erässä, mutta toinen satsi yksiköitä toimi moitteettomasti ja toimii edelleenkin uudella omistajallaan, joten tiedän että kyseiset vehkeet voivat toimia ja kestävät ja olemme niitä kyllä tuttujen kanssa asentaneet.

Kädessä on siis 964,01€ edestä täyttä paskaa jotka sisältävät: Kaksi ohjaustaulua, 6 kpl trimmien johtoja, 2 johtosarjat muilta osiltaan, 4 kpl toimimattomia trimmiyksiköitä + 2kpl mitkä ovat marinecenterillä. Rahaa on siis palanut ihan kiitettävästi, enkä nyt edes pysty myymään osiani eteenpäin saadakseni edes pientä kompensaatiota koska ne eivät toimi.

Volvolta ei ole marraskuun jälkeen vastattu posteihini. Marinecenteriä en edes viitsi lähestyä mailitse kun eivät he aikaisemminkaan vastanneet millään tavalla niin tuskin tuohon muutosta olisi tullut.
Venemessut on onneksi tulossa kohta ja siellä kun itsekin täydet päivät paikan päällä viettää niin voin käydä kippaamassa tuon kasan osia heidän ständilleen vaikka joka päivä, jos siellä jossain vaiheessa joku ottaisi asian tarpeeksi vakavasti.

Uusi vuosi uudet kujeet.

Näin se on taas yksi vuosi takanapäin.

Perinteisesti minulla on joulu - tammikuu ollut hiljaista kalastusrintamalla. Pilkkihommat jo polttelee, mutta varmaan kuukauden päivät pitää vielä malttaa odotella.  Tässä onkin ollut hyvä aika suorittaa kelahuoltoa ja muuta ei niin kivaa, mutta välttämätöntä huoltonäpräystä.

Keväällä olisi tarkoitus panostaa tasapainopilkintään. Kevät auringon lämmittäessä jäällä on mukava etsiä ahvenparvia. Saa hyötyliikuntaa myös siinä sivussa.

Venepuolella ei ole tapahtunut juuri mitään. Suunnitelmia on suuntaan, jos toiseen. Kuviot varmasti ratkeavat vene-messujen alla. Aina pitää jotakin uutta kehitellä, ettei pääse kyllästymään kalustoon. :)

Kuhan kalastusrintamalla tuli tehtyä merkin vaihto ja Karikot saivat väistyä. Tilalle tulee tuttu ja turvallinen Bomber A15B-vaappu. Jostain syystä en saanut Karikoita toimivaan toivomallani tavalla.

Kokemuksia kalustosta: Safire 2100D

Koppiveneen tärkein varuste on lämmitin, vai miten se menikään? Runkoon ei ollut ostohetkellä asennettu minkäänlaista lämmityslaitetta joten sain vapaat kädet tämän hankinnan tekemiseen.
Oli selvä, ettei syksyllä veneessä palella joten tehoa pitää olla. Asetin minimiksi 2kw lämmitystehon jolla järkeilyni mukaan Yamarinin pieni hytti pitäisi lämmetä melko kivuttomasti.

Webasto, Eber, Wallas ja Safire, siinä vaihtoehdot jotka pyörivät mielessä lämmitintä harkittaessa.

Webasto lienee tällä hetkellä olla ns valtamerkki uusiin asennuksiin. Kuitenkin itseäni tässä merkissä mietitytti paloilman otto tekniikka ja reiluhko virran kulutus. Hinnaltaan 2000 Webasto olisi ollut edullisin.

Eberin hankinta kaatui siihen, ettei myyjäliike olisi saanut toimitettua sitä järkevässä ajassa.

Wallaksella on kannattajansa, mutta niin on myös kritisoijansa. Tässä asiassa mielikuvat veivät voiton ja jätin Wallaksen pois vaihtoehdoista jo varhaisessa vaiheessa.

Lähinnä hyvien käyttäjäkokemusten ja myyjän loistavan asenteen sekä yhteydenpidon takia päädyin hankkimaan Safiren 2100D lämmittimen Genius-taululla. Hinta oli jonkinverran kovempi kuin muiden samassa kokoluokassa, silti päädyin ilman suurempia tuskia kotimaiseen tuotteeseen.
Lämmitin tulee asennusvalmiina pakettina ja asennus on todella helppoa. Haastavin projekti on keksiä laitteille sijoituspaikat. Päätin asentaa lämmittimen niin, että puhaltaa lämpimän ilman kuljettajan paikan jaloille ja siitä säteilee ylöspäin. Asennuspaikka oli todella toimiva, ikkunat aukeavat napakan lämmitystehon ansiosta noin puolessa tunnissa ja kalastellessa on mukava, kun lämmitin töhöttelee lämmintä ilmaa varpaille.
Genius-ohjaustaulun kautta lämmittimen hallinta on helppoa, voit ohjelmoida tuleville kalareissuille ajastetut lämmitykset ja tulla aamulla valmiiksi lämpimään veneeseen. Lisäksi Genius hoitaa lämpötilan hallinnan. Taulusta on mukava seurata milloinkin vaadittavaa lämmitystehoa, jotta haluttu lämpötila pysyy. Noin +4 lämpöasteen keleissä ovet kiinni +22 asteen sisälämpötila pysyy noin 1750w lämmitysteholla, kunhan hytti on saatu lämpöiseksi. 10 asteen ulkoilmoilla lämmitin hönkii vain tyhjäkäynnillä 750-900w tehoilla. Kun taka-ovea pitää auki hytin keulassa on noin 10c nollakeleillä, riippuen toki tuulesta. Tällöin puhallin huutaa jatkuvasti täydellä teholla. 2100W teho riittää pitämään hytissä 20 astetta lämmintä -2 lämpötilaan asti. Mielestäni tämä riittää kalastuskäyttöön mainiosti.
10 litran polttoainesäiliö (Diesel) riittää noin 4 täyden uistelupäivän lämpötarpeisiin, isompikin säiliö kelpaisi mutta en oikein järkevää asennuspaikkaa ole keksinyt.

Alussa mietitytti miten huurut pysyvät poissa, kun ikkunoille ei ole omia suuttimia. Tämä ei ainakaan viime syksynä missään vaiheessa ollut ongelma. Ylös nouseva lämmin ilma pitää ikkunat auki moitteetta.

Tähän mennessä en ole suurempiin ongelmiin törmännyt. Toivottavasti niitä ei ole tulossakaan.

Lisämainintana täytyy mainita ostopaikan, Kotiaseman aivan loistava palvelu, asennus apua tuli niin paljon kun ilkesi vain pyytää. Muutenkin asiakkaan jälkihoito on kiitettävällä tasolla. Kiitoksia Heikille.