Houkutuslevyjen kirjoa

Houkutuslevy kuuluu suurena osana lohen uisteluun.

Oman harrastukseni alkuaikoina minulla ei ollut mitään tietoa koko levyhommista, mutta olihan niiden vetoa alettava harjoittelemaan. 

Vetouistelu-foorumeilta yritin lypsää tietoa. Moni vannotti "ison Okin" nimeen. Miulla ei ollut mitään hajua millainen tämä iso Oki on. Marssin paikalliseen kalastusvälinekauppaan hankkien sini-vihreän Kingfisherin, sehän se suurin Oki kaupassa oli.
Ensimmäinen ISO Okini. 
Yhden kesän kiskoin Kingfisheriä sitkeästi kuulan perässä omalla tapsilla, syötti oli levyn yläpuolella välilaukaisimessa. Satunnaisia alamittoja sattui kohdalle, mutta ei juuri kummempaa. Karu totuus paljastui syksyllä, kun otin levyasian puheeksi kaverin kanssa, minulla on väärä levy. 

Ei auttanut kuin marssia takaisin kauppaan ja etsiä oikean mallinen levy. Mallihan on Big Shooter. Levyä ei löytynyt, mutta tyydyin hankkimaan OPM:n lähes vastaavan levyn, levyssä oli sininen runko ja hopea teippi. Ei mennyt aikaakaan niin tulosta alkoi tulemaan. Samana syksynä Opm:n levyn yläpuolella pyörineeseen raksiin iski 2 mitallista järvilohta. Harmillisena takaiskuna, huippulevy päätyi eräässä pohjaanvedossa Vuohijärven syvyyksiin.
Kalojen tulo sokaisi ja talven aikana tilasin repullisen Big Shootereita seuraavan kesän kokeiluihin. Oli värejä joka lähtöön. 
"Hinttipinkki" kehuttiin olevan kova sana.
Jälkeenpäin on selvinnyt, että miun käsitys pinkistäkin on "hieman" väärä
Okin taakse lyhyehköllä tapsilla viritettynä AS perusvetoreikä antaa  tappavan uinnin.
Samaan aikaan tuli kuvioihin VK:n pienet houkutuslevyt. Parhaimpina reissuina perässä pyöri toista kymmentä levyä, tämä taisi olla kaloille vähän liikaa ja kalantulo oli suorastaan olematonta. 
Syksyn tullen alkoi VK:n pikkulevyt toimimaan, parhaimpina reissuina UV-pohjaisiin levyihin iski useita mittakaloja. Reilu, yli 120cm tapsi ja syötille oma uinti tuntui olevan todella kova yhdistelmä. 
Videolla muistelua vuodelta, jolloin UV-levyt toimivat

Seuraavana kautena samat kuviot, Okit pyytivät tyhjää ja VK:n pikkulevyt antoivat tapahtumia.

VK:n pikkulevy ja pikkuhuppu on toimiva yhdistelmä, syötin laittaminen "väärinpäin" antaa uintiin eloa.
Mittakalat olivat hukassa. UV-levyt eivät toimineet juurikaan, mutta kultarunkoinen erottui edukseen. Parhaana kalana tuli enkkaloheni. Reseptinä oli perus 120cm tapsi ja syötillä oma tooodella hidas uinti. Okeja en saanut toimimaan koko kautena.
+5kg ja kultalevy
Viimekausi oli taas erilainen, levyjä oli vedossa normaalisti, mutta oikeaa väriä ei tuntunut löytyvän. Mittakalat tulivat ilman levyjä olevien pyyntöjen takaa. 
Vuosien mittaan olen oppinut, ettei mitään hankittua kannata heittää pois. Joskus koittaa aika, kun vain ja ainoastaan tietty sävy toimii. Mitään selitystä tälle en ole onnistunut keksimään ja oikea väri on vain etsittävä.
Pirtsakka 59cm takilalohi antaa kyytiä Pearl UV- Big Shooterille.

Houkutuslevyt ovat erinomainen lisä lohenvedossa, omaksi peruskuvioksi on muodostunut 3 levyn taktiikka. 1 levy pyörii jossakin päin takilaa, joskus se on VK ja joskus Oki. Plaanareissa pyörii pikkulevyt, yksi per puoli.
Ensikesälle tulee tällekkin rintamalle on tulossa jotakin uutta. Pakkiin eksyi pari Salsan levyä. Näissä kiinnostaa ennenkaikkea nopeasti säädettävä tapsin pituus ja omalaatuinen muoto. Vanhat luottopelit eivät missään nimessä joudu romukoppaan, jotakin uutta pitää vaan aina vuosittain testailla. 

Levyt ovat tulleet minun lohenuistelu kuvioihin pysyvästi ja uskon, että niistä on hyötyä.

3 kommenttia:

  1. miten toi vk levy asennetaan, siis kapeampi vapaan vai miten. Minä kun olen nähnyt youtubessa videoita jossa selkeesti levy on PAKSUMPI pää edellä vapaan päin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paksumpi pää vapaan. Vetopisteillä valitaan pyörimissuunta ja nopeus.

      Poista
    2. Olen onnistunut ymmärtämään kärkkäisen neuvon täysin väärin. Noh pitää kokeilla sit neuvomallasi tavalla. Mulla on fisu-mallisia lätkyttäjiä ,mut jotenkin tuntuu olevan vauhti arka kapistus...

      Poista

Kommentoi.