Kevät aurinko lämmittää.

Taas aletaan olemaan samassa pisteessä kuin viime vuonna, kun blogin kirjoittamisen aloitin. Vesi virtaa kaikkialla ja jäät heikentyvät vauhdilla. Varmaan ensi viikolla en enää yksin uskalla jäille mennä, sen verran mukavasti lämpöasteita on ollut tarjolla viime aikoina.



Pilkkikausi oli melko suppea tänä vuonna. Haukipilkillä en ehtinyt käydä kertaakaan, vaikka tarkoitus oli lähteä monet kerrat. Ahven reissutkin jäivät alle 10 kertaan, jos ei kummempaa taka-talvea ole tarjolla. Käymättömyydestä olisi helppo syytellä vaihtelevaa ja jääkelien kannalta haastavaa talvea, mutta kai se suurin syy on ollut vain kalastajan saamattomuus lähteä mihinkään. Ollut niin paljon kaikkea. Rankka kesäkausikin pientä palautumista vaatii, että ensikesänä taas jaksaa nauttia kalastuselämyksistä Saimaalla ja aivan varmasti muuallakin, missä vain rasva-evällistä on tarjolla.

Tarkoituksenani oli passailla viimevuoden lomat niin, että olisi päässyt ruotsiin uistelemaan, mutta ajoitus meni täysin pieleen. Viikko 16 on viimeinen lomaviikko ja jotenkin tuntuu, että silloin ei vielä mahtava Vänerkään ole sula. No ehkä sitten ensi keväänä?

Vuosi sitten asetin itselleni tavoitteeksi oppia raksikalastuksen saloja ja saada yli 70cm järvilohi. Molemmat tavoitteet täyttyivät hienosti. Monet saamamiehet jaksoivat alkajaa neuvoa vaikeana alkukautena ja loppukaudesta alettiin jo pieniä saaliitakin saamaan. Kiitos siitä heille!

Nyt voisi olla aika asettaa pieniä tavotteita ensi kaudelle. Ainut 70cm lohen ylityshän viime kautena tuli Vuohijärvestä, tänävuonna olkoon tavoite saada sellainen Saimaasta.
Lisäksi olisi tarkoitus laajentaa reviiriä meren suunnalle, sieltä tavoitteeksi pistetään yksi mitallinen merilohi.
Jos joku blogiani lukeva kalastelee Virolahti-Kotka edustalla niin kaikki mahdolliset vinkit on tervetulleita. Harvoin olen myöskään kieltäytynyt, jos joku pyytää mukaan katsomaan toisten veneissä lohihommat toimii. Yhteyttä saa otella jpajari@gmail.com. Intoa kyllä löytyy, mutta taitoa sillä saralla on pyöreä nolla..

Nyt sitten vain odotellaan, että aletaan löytämään jostakin sulaa vettä. Toivottavasti jo ennen vappua päästäisiin perinteinen kuhakauden aloitus tekemään.