Syksyn niputus

Kymmeniä litroja kahvia, satoja tunteja käsittelemätöntä videota, visioiden soveltamista ja toteuttamista. Näin voisi kiteyttää parin viikon vapaa-ajat, kun olen yrittänyt saada syksyn kalasteluiden niputusta yksiin kuoriin.

Nyt tuotos on julkaisukunnossa. Kyseessä ensimmäinen vähän pidempi pätkäni, se varmasti näkyy ja kuuluu. Jostainhan se on aloitettava. Voin luvata, ettei tämä jää viimeiseksi. Haaveena olisi ensi kaudella tehdä muutamia dokumenttityylisiä projekteja. Palataan niihin sitten myöhemmässä vaiheessa, kunhan on tämän ensimmäisen sähellyksen stressistä selvinnyt.

Joten tässäpä sitä on: Syksyn 2013 niputus

Kiitos myös tätä kautta kaikille lukijoille ja vinkkejä antaneille.

Nyt on aika pitää pieni hengähdystauko kalastuksesta. Juttuaiheita on kyllä mielessä, mutta varmasti tahti hieman rauhoittuu talveksi. Sen verran kuitenkin jäi kalastuksellista intoa syksystä jäljelle, että heti jäätilanteen salliessa suunnataan pilkille. Eiköhän siitäkin aiheesta jutunjuurta keksitä.

Hyvää alkavaa talvea!

Avovesikausi 2013 päättynyt

30 lähtöä ja 246 uistelutuntia, siinä tämän kauden nipustus lyhykäisyydessään.
Rasvaevällinen +4kg lohi lähdössä kasvamaan.
Tapahtumia oli suunnitteleen sama määrä kuin edellisinäkin vuosina. 2 otettavan kokoista (5.1kg ja 3.8kg) järvilohta oli eväleikattuja ja päätyi kalamiesten ruuaksi. Muuten kalastus oli c/r touhua. Pienistä, alle 55cm kaloista suuri osa oli eväleikattuja, joten myös tulevaisuudessa muutaman lohiruuan voi syksyn aikana valmistaa.

Eväleikattu +5kg.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös loma. 15.11. tuli ajankohtaiseksi paluu "sorvin" ääreen. Sitä ennen kalusto oli saatettava edes auttavasti talvisäilytyskuntoon. Päivän pikainen rutistus ja homma jo aika hyvällä mallillaan.
Hondan eväät talveksi.
Moottori ja - peräöjyt, bensan matalapainepuolen suodatin ja öljynsuodatin.
Vesipumpun siipipyörää en tarkista, sen vaihdoin vuosi sitten ja merkkivesi lentää  ongelmitta.
Aiemmin olin laiska ja käytin auton kaupungilla öljynvaihdossa.
Uuden imupumpun kautta laiskuuden voi viedä uudelle tasolle. Konepelti auki, öljyt valumaan ja kahville. Kahvin jälkeen suodattimen vaihto ja uudet öljyt sisään. Hyvästi ropputalkoot. 
Quicksilverin peräöljyn täyttöpumppu tuunattuna.
Viime kerrasta kantapään kautta oppineena pidän huolen, ettei silikoniletku pääse luiskahtamaan pois pumpun kärsästä.
Sain pari sähköpostia, jossa kyseenalaistettiin imupumpun kyky imeä kaikki öljy pois.
Utelias kun olen pitihän asia tutkia. Ensiksi imupumpulla öljyä niin paljon pihalle, kuin tulee ja siten proppu auki. Kuva otettu samantien kun roppu on avattu. Edes kierteet ei kastuneet öljystä. Päätelmä: imupumpulla saa öljyt pois tarkemmin kuin propusta. Tämä olikin viimeinen kerta, kun Hondasta propun avaan. Tämä tietty on moottorikohtaista, öljypohjan muodot vaikuttaa paljon. 
Jo hyvissä ajoin ennen syyshuoltoa aiheutti ajoittaista hengenahdistusta Yamarinin rungon polttoainesuodattimen vaihto. Todella ärsyttävä paikka! Mielestäni tällaiset vaihdettavat tarvikkeet tulisi asentaa niin, että ne pystyy vaihtamaan jalan paikallaan ollessa. NYT NÄIN EI OLE.
Suodatin lepää takatilan itsetyhjennysletkun päällä. Letku on niin jäykkä, että sitä ei pysty kääntämään mihinkään. Pyöritä tuossa sitten 20-30mm kierrettä auki ja pujoita uusi suodatin tilalle.
Olen aina irroittanut koko jalan ja pujoitellut koko paketin takatilaan.

Service tehty.
Mikkihiiren korvat paikalleen ja Honda tulille. Olen aina pa-suodattimien vaihdon jälkeen käyttänyt moottorin lämpimäksi. Meneepähän ainankin suodattimen ja linjat täyteen stabilaattorilla rikastettua bensaa.
Hondan tuntimittari jäi talvehtimaan lukemiin 721h. Kevään huolloissa vaihdan vielä tulpat ja eiköhän motori taas sen jälkeen palvele kauden ongelmitta. Hondan ohjekirjan mukaan tulppienvaihto on 400h välein. Aika tiuha väli, etenkin kun tulpat maksavat 160euroa kierros. Nostavat mukavasti huoltokuluja. Veikkaisin, että liikkeessä töineen 200euron paketti. Tekee 50cnt tunti pelkkiä "tulppakuluja". Yamahalla päästeltiin 1100h samoilla tulpilla, käyntihäiriöitä ei ilmennyt.

Kyllähän ajoittain on mielessä pyörinyt moottorinvaihto. Antaa nyt Hondan palvella vielä hetken.
Täytyy sanoa, että olen ollut pakettiin todella tyytyväinen. Kohta 700 tuntia on rullattu vailla mitään ongelmia. Nykykoneille taitaa ensimmäinen 1000 tuntia olla lähinnä sisäänajo. F50 Yamahan mittari raksuttelee 1550h tienoilla. Toimii kuin kello sekin.

No jotakin uutta pitää kuitenkin ruuvata runkoon, se pitää virkeänä. Kaikupuolelle haetaan vähän erottelukykyä ja tehoa chirpin avulla.

Seuraavana poutapäivänä vielä huolellinen pesu ja paketti odottelemaan seuraavia sulia. Sitä ennenkin olisi tarkoitus vetouistelua harrastaa. Y-Stad kutsuu maalis-huhtikuussa. Sinne kuitenkaan en ole omalla kalustolla lähdossä.

Vielä kerran...

Perjantaina se alkaa, paluu työelämään on tosiasia.
Loman alussa sitä kuvitteli, ettei töihin tarvitsisi mennä valovuoteen, nyt sitä miettii että vastahan loma alkoi.

Torstaina olisi tarkoitus tehdä kauden viimeinen kalareissu. Samalla nykäsen veneen ylös. Viikonlopun aikana syksyn huollot ja pesut, eiköhän se ole sitten siinä. Loman ajoitus oli optimaalinen, kelit olivat hyvät ja kalojakin näki. Kooste syksystä on työn alla, sen julkaisen kunhan Saimaa jäätyy.

Aktiiveillla kausi jatkuu vielä varmasti ainankin kuukauden. Maanantaina selkävesillä oli vielä 7-asteinen vesi eikä säätiedoituksetkaan vielä talvea lupaile. En kuitenkaan jaksa työvuorojen ohessa kytätä säätiedoituksia ja pelätä milloin satama-allas kilahtaa jäähän. Yleensä se kauden viimeinen reissu on sellainen, että se kannattaisi jättää tekemättä. Jos nyt olisi toisin.

Pientä klippiä viimeviikon kalastuksista on Youtubessa, sen näkee tästä:

Pientä viilausta

Ei pidä jäädä tuleen makaamaan.
Aina tulee uusia idoita, joita pitää päästä jalostamaan.

Ajoittain takakulmissa sijaitsevat takilat ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia väsytystystilanteissa. Kalan haavitseminen suoraa veneen takaa on haastavaa. Takilavaijerit ja siimat ovat käytänössä aina edessä. Yleensä olenkin pyrkinyt uittamaan kalan jommalle kummalle sivulle. Pitkän aikaa olen ollut sitä mieltä, ettei Yamariniin oikein toisenlaista ratkaisua keksi.

Eilen vesillä ollessa kaverin kanssa asiaa pähkäiltiin ja mieleen jäi pyörimään idea muunneltusta takakaiteesta. Tänään sadepäivänä ei muuta tekemistä ollutkaan, joten pannu kahvillista nenän alle ja piirrustuspöytä laulamaan.

Päivän aikaansaannoksena on 2 erilaista vaihtoehtoa takakaiteen toteutuksesta. Toisessa ei käytetä sivulla kaidetta ollenkaan vaan hyödynnetään asennuskiskoa takilan asennuksessa.
Tällaisia on esimerkiksi
Cannonilla: http://store.cannondownriggers.com/products/324552/Aluminum_Mounting_Track
ja TraxTechillä: http://www.traxstech.com/Mounting_Tracks.html

Toisessa vaihtoehdossa taas kiinnitetään takila perinteisesti kaiteeseen ja tuetaan törmäsylistasta.

Ohessa kuvat, ensiksi orginelli ja sitten pari photoshoppikaidetta.
Nykyinen takakaide, takilat kulmapaloilla takakulmissa.
Käytännössä haavimiset joutuu suorittamaan sivulta, joka on ajoittain todella haastavaa.
Vaihtoehto 1.
Takakaide jatkuu taakse vain ensimmäiseen pystyputkeen asti. Loppumatkalle laitetaan asennuskisko johon takila asennetaan. Näin takila olisi helposti liikuteltavissa ja tarvittaessa kulku kyljelle säilyy.
Vaihtoehto 2.
Sivukaide jatkuu hytin takareunaan asti jossa viimeinen kiinnitys on sivuseinään.
Tämä on huomattavasti edullisempi tapa toteuttaa. Takilan saa aivan takatilan etureunaan kaidekiinnityksellä. Runkoon ei tarvitsisi tehdä kuin 4-6 reikää. Kuitenkin tällaisessa ratkaisussa kyljeltä kulkeminen muuttuu hankalaksi ja vaaralliseksi.


Nopeat liikkeet on aina näyttäviä. 
Innostuin asiasta niin, että tarjouspyynnöt takakaiteesta on jo vetämässä. Olisihan se ollutkin ihan tylsä aloittaa seuraava kausi täysin muokkaamattomalla veneellä. Kumpi sitten onkaan parempi vaihtoehto, 1 vai 2? Molemmissa on puolensa. Tässä alkaa hieman eräs tärkeä asia lipsumaan josta olen yrittänyt pitää kiinni. Eli rungon nopea palauttaminen orginellikuntoon. 

Siitä kuitenkin lähdetään, että orkkis takakaiteeseen ei kajota. Joko uusi muokattu tai sitten ei mitään.