2 - 4.10 Saimaalla

Syksy jo kivasti aluillaan, ja pakkohan sitä on alkaa panostamaan aivan oikeasti lohenpyyntiin.

Perjantaina, 6h iltavedot ennen siirtymistä majoituspaikalle. 55-59cm lohikaloja kävi veneen vieressä kääntymässä useampia. Mittakalat puuttuivat joukosta kokonaan, mutta "syönti" antoi viitteitä että vielä viikonlopun aikana saattaisi toimia. Keli oli melko puuskikas.

Lauantaina Veikka kyytiin, ja samoille paikoille, missä myös edellisenä päivänä, sekä edellisellä reissulla mukavasti oli tapahtumia. Iltapäivään sai vedellä suhteellisen rauhassa, ja vasta 16.00 maissa lähti takilasta vauraampi kala. Pikaisen väsyttelyn jälkeen haavittiin 63cm 2800gr savukalaksi. Loppupäivästä ei muita tapahtumia ollutkaan. Uistelutunteja tuli noin 10. Keli oli melko tyyni.



Sunnuntaina keli oli muuttunut aivan päinvastaiseksi, ja tuuli vastasi omalla asteikollani hirmumyrskyä. 8 Maissa hain Villen laiturilta kyytiin ja suunnattiin tuulen yläpuolelle, josta oli tarkoitus myötätuuleen pellit laskea vetoon. Homma toimi ja mahtavasta aallokosta huolimatta tapahtumat jäivät pariin alamittaan. Puolen päivän jälkeen keli rauhoittui siinämäärin, että vetoon pystyi laittamaan raksit. Niitä loppupäivä vedeltiin, alamittoja kummempia tälläkertaa saatu. Uistelutunteja tuli noin 8.

Saldoa:
Uistelua 25h
Keli todella vaihteleva
Veden lämmöt 11-12c
Palanutta bensaa: 60l

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi.