7.6. Saimaa

Vihdoin ja viimein ylibuukattuun kalenteriin löytyi aikaa kalastukselle. Viime reissusta onkin vierähtänyt jo reilusti aikaa. Toisaalta ei oikein huvittanut lähteäkkään väärällä potkuriakselilla liikenteeseen. Nyt taas pelit on kunnossa ja kelpaa jalokaloja jahdata.

Tarkoituksena oli vetää täysi päivä - auringon noususta laskuun asti.

Aamulla viiden maissa tuskainen herätys ja pikaiset valmistelut, hyvissä ajoin jo ennen seitsemää olin viritelemässä venettä hotelli Saimaanrannan luiskalla. X-Trailissa löytyy sisältä sen verran mukavasti tilaa, että pystyy 8,6" vapoja pitämään suorana, kun penkit on kipattu. Tätä mahdollisuutta hyödyntämällä luiskalla ähräämisaika vähintäänkin puolittui. Tapsit olivat valmiina ja vavat tarvitsi ainoastaan nostaa targaan.

Puolen kahdeksan aikoihin olin jo virittelemässä rakseja Kyläniemen etelän puoleisilla alueilla. Keli oli sateinen, mietoa kaakon suuntaista tuulta, ehkä 2-3ms. Veden lämmöt huitelivat jo lähempänä 14 astetta, painotukset olivat sen mukaiset. Tasaisella hajonnalla 10-80gr.

Plaanarit viriteltyä oli aika siirtyä takiloiden pariin, ensimmäisenä oli vuorossa syvimpään menevä uv huppu + houkutuslevy yhdistelmä. Uinnin viritettyäni puotin takilan 10ft syvyyteen laittaakseni välilaukaisemen. Toiseen vapaan uinia viritellessäni alkoi takilan puomi hyppimään holtittomasti ja samantien takila laukesi. Siimaa poistui kelalta mukavaan tahtiin kunnes sain jarrun tiukattua järkeviin lukemiin. Pienten syöksyjen jälkeen kala tuli kiltisti veneen viereen. Ilmeisesti talven jäljiltä mittasilmä hieman vaatii terävyyttä, kun aluksi meinasin kalan ilman veneeseen nostoa vapauttaa alamittana. Kuitenkin päätin nostaa kalan veneeseen tarkistusmittaukseen. Positiivisena yllätyksenä mittaa löytyikin lähemmäs 62cm ja kauden ensimmäinen mittakala päätyi kylmälaukkuun odottamaan savupönttöä. Hyvin alkoi!

Tämän jälkeen saikin viritellä uinnit rauhassa. Kymmenen jälkeen sade loppui ja aurinko alkoi pikkuhiljaa tulemaan esiin pilvien takaa. Luvassa oli kuuma hellepäivä. Ennen 12 vielä yksi 58cm taimen kävi mittauttamassa itsensä veneen vieressä. Siinä olikin aamupäivän tapahtumat.

Iltapäivällä aurinko heloitti pilvettömältä taivaalta ja keli yltyi jonkin verran. Tuulta oli noin 6-8ms ja puuskat hieman venettä puisteli. Syöttejä vaihdellessa muutamia muikkuja oli raadeltu, muuten piteli hiljasta. Kolmen maissa syönti vähän elpyi, pari alamittaa kävi veneen vieressä kääntymässä kunnes neljältä mentiin ja lujaa. 80gr puntin takaa uv levy + cleari lähti mukavaan syöksyyn ja siimaa poistui kelasta hetkessä muutamia kymmeniä metrejä. Kuitenkaan tämä kala ei ollut miulle tarkoitettu, kun sain siiman tiukalle niin muutaman pyrähdyksen jälkeen kala oli irti. Perskele. No ei kaikkia aina pidäkkään saada ylös asti, että jännitys säilyy.

Kuitenkin hieman homma jäi kaivelemaan, siiman päässä saatoi olla peräti kauden tavoitekala. No ei sitä pidä heti ensimmäisillä reissuilla saadakkaan.

Luonnollisesti jäin tärppialuetta hankaamaan loppupäiväksi. Ilman tulosta, syönti hiljeni aivan totaalisesti tärpin jälkeen. Kerran jaksoin vielä syötit käydä läpi ja kahdeksaan asti pyöritin ympäri ottialuetta. Eipä sieltä mitään tullut enää, vauhdilla pyynnöt ylös ja hotellin rantaan otetamaan, että suoraan veneluiskalle puhaltaa selältä vaahtopäiden verran.

Tämä tuotti pientä päänvaivaa, lopulta ajoin veneen keulan trailerin ensimmäistä rullaa vasten, laitoin vaihteen päälle ja autopilotin ohjaamaan. Todella positiivinen yllätys, kun pilotti piti kuin pitikin veneen suorassa kärryyn nähden. Erittäin kätevää etten sanoisi. Metrin vinssattuani kone sammuksiin ja ylös, vene tulikin ongelmitta kärrylle.

Tällainen päivä tällä kertaa, vuoden ensimmäinen mitta tuli ja kunnon kala oli siiman päässä. Tästä on hyvä jatkaa!

Saldoa:
Bensaa 20l
63cm järvilohi
Vesi noin 14c
Tunteja 13

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi.