7.9. Saimaa

Niin se vaan kesä taittui syksyksi.
Toisaalta tämä vähän harmittaa, mutta kolikolla on myös kääntöpuoli. Kuulemma lohi syö syksyisin!

Viime keikkojen epäonni on taas pistänyt pienen pään pyörälle ja kalustoa on modattu parhaani mukaan. Huhut useista peltikaloista saivat minut päättelemään, että tällä kertaa kalat vaativat liikettä. Siispä sidoin joka tapsin päähän houkutuslevyn.

Muistelisin, että viimevuoden tyhjäputken loppupäässä tein myös vastaavanlaisen kokeilun, joka päättyi kilometrien siimamenetyksiin.

Matkalla kotoa mökille aamuhämärässä keli hieman huoletti. Näkyvyys maantiellä oli luokkaa 50m. 40km siirtymästä tulee todella tuskainen, jos vesillä ei nää yhtään kauemmas.

Onneksi sumu rajoittui mantereelle ja vesillä oli lähes normaali näkyvyys. Mitä nyt ht-katteen lasit oli niin huurussa, että seisoviltaan sai ajaa koko matkan.

Kohteena taas kerran Sarviniemen pohjoispuoli. Keli oli hieno, ehkä vähän outokin. Täysin pläkä ja rantametsät sumun peitossa. Vesillä silti näkyi hienosti.

Levyjen kanssa uinnit oli nopeasti viritelty ja ennätysajassa pyynnit olivat vedessä. Pyörittelin tuttuja ottipenkkoja sieltätäältä. Tutultahan homma alkoi nopeasti tuntumaan, ei räikät pärisseet.

Sitkeästi vaihtelin levyjä ja uinteja. Huppurallikin alkoi ja cleari toisensa jälkeen päätyi takaisin pakkiin. Lähes kaikki värit taas pääsivät käymään vedessä.

Ennen puoltapäivää sain päivän ainoan kalakontaktin. Noin 35cm kuha puri vihaisesti kameliontti-levyn takana olevaa huppua. Siis kuha! On se kumma, kun ei edes alamittalohia tunnu näkyvän. En ihan ensimmäiseksi 40m syvän päältä 80gr puntin takaa kuhaa odottaisi. Tänä syksynä kaikki tuntuu olevan mahdollista.

- Paitsi lohen saanti.

Siinäpä sitä olikin keikan tapahtumat. Hiljaista pitelee edelleen busterin ympärillä. Kirous ilmeisesti vaan kovenee. Tällä hetkellä viimeisestä järvilohesta on 104 tuntia. Siis alamittaistakaan en ole saanut yli 100 tuntiin. Lieköhän tällaiseen pystynyt kukaan ennen miuta? Kaikki vinkit ja neuvot ovat tervetulleita. Palaset vaan tuntuvat olevan niin hukassa, kun vaan on mahdollista.

Saldoa:
Vesillä: 13h
Bensaa: 43l
Veden lämmöt: 17,5-18
Paineet: Laski koko päivän 1010 ->
Alussa tyyntä, lopussa tuulta - etelän suunnasta.

2 kommenttia:

  1. Moro!
    Mukavaa luettavaa tämä sinun Blogi!
    Mulla on samanlainen vene ja taistelin kanssa huuruuntumis ongelman kanssa, mutta sitten joku neuvoi seuraavaa: lasin sisäpinnat pyyhitään astianpesuaineella, raakaa Fairya olen käyttänyt ja runsaasti. Aluksi jää hieman sumeaksi mutta nopeasti kirkastuu.
    Lasin ulkopinnat olen käsitellyt Turtle Wax 5-Sateesta aineella ja toimii!

    Tuli vaan mieleen kirjoitella kun tänään pitäis nuo lasit pyyhkiä em. aineilla :D

    PP

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia palautteesta!

    Tosiaan aikoinaan, kun moottoripyöräilyä harrastin tuli käytettyä Fairyä kypärän visiirissä. Eipä ole tullutkaan mieleen laittaa sitä tuulilasiin.

    Kiitos vinkistä, lähtee seuraavalla keikalla kokeiluun!

    VastaaPoista

Kommentoi.