Kevään venepesu, ennakointia helppoon kesän puhtaanapitoon

Keväällä ennen veneen vesillelaskua on hyvää aikaa hinkata vene priimakuntoon. Hyvissä ajoin ennen jäidenlähtöä päivä aurinko lämmittää sen verran lämpimästi, että veneen pesu ja vahaukset onnistuu ongelmitta.

Alustavan pesun suoritin jo syksyllä. Pesuhetkellä ulkona oli jo muutamia asteita pakkasta, joten huolellisen pesun päätin lykätä keväälle.

Edellisenä keväänä yritin poistaa hiki hatussa veneen kannesta teollisuuslaskeuman mukana tuomia mustia nokitäpliä ja muita tummentumia ilman kunnollista tulosta. Osittainen kiire ja halu päästä vesille johtivat siihen, etten suuremmin jaksanut asiaan perehtyä vaan päätin hoitaa pesun myöhemmässä vaiheessa.
Myöhempi vaihe tässä tapauksessa tarkoittaa syksyä tai seuraavaa kevättä, koska käytettävät pesuaineet ovat sellaisia myrkkyjä, ettei niitä sovi käyttää veneen ollessa vesillä.

Minulle suositeltiin StarBriten karhean kannen pesuainetta.
Ensiksi kansi märäksi painepesurilla, sitten pesuaineen levitys ja kevyt harjaus. Kaikki laikut lähtivät pois ilman suurempia jynssäyksiä. Uskomatonta miten paljon pesuaineilla voi olla eroja.
Hyvät kokemukset osoittivat, että kunnollisilla tuotteilla pesu on lähes ilo suorittaa.

Tänä keväänä pesuaineita hankkiessa oli itsestään selvä asia, etten ala taas etsimään uusia pesuaineita, vaan käytän hyväksi toteamiani tuotteita. Siispä tarvitsemani tuotteet löytyivät StarBriten mallistosta.
Syksyinen esipesu helpottaa projektia oleellisesti. Jos tämän projektin jättää suorittamatta on keväällä edessä tuskainen hankaaminen. Nimimerkillä kokemusta on.
Viimesyksynä kyljille ja pohjalle suorittamani pesu rungon ja vesirajan puhdistusaineella oli sen verran hyvin suoritettu, että keväälle jäi vain miedolla pesuaineella pölyjen pesu ja vahaus.

Kansi olikin kahta kauheammassa kunnossa, kalan verta, kuraa ja vaikka mitä muuta likaa.



Huolellinen huuhtelu ja rungon karheiden pintojen pesuaineen levitys. Valmista tuli kerta pesulla. 
Käytin samaa pesuainetta myös hytin lattiaan, karhennus puhdistui kevyellä harjauksella. Ohjaamon lattiassa ei ole vedenpoistoa, joten pesuvedet sai kätevästi poistettua selluloosarätillä. 

Painepesurilla ja harjalla pesun jälkeen ahtaisiin paikkoihin jää vielä jonkin verran likaa. Niiden poistaminen käy kätevästi suihkepullossa olevalla pesuaineella ja rätillä hankaamalla.

Takatilan lattialuukun reunukset keräävät pinttynyttä likaa.
Saumat käsiteltynä. 
Pesun jälkeen tasaisten pintojen vahaus. Tämä on oleellinen projekti, joka takaa että kesällä vene pysyy puhtaana kevyellä harjauksella. Käytin vahan levitykseen muutamia erilaisia levitysvälineitä, näillä hankaaminen kävi melko kivuttomasti.
Hiontavaha poistaa viimeisetkin pesussa jääneet tahrat, pinnasta tulee uuden veroinen.
Päivän vaivannäöllä venettä on ilo pitää puhtaana koko kesän, sillointällöin harjaa kyljet ja kannet veneilyn ohessa, paljoa muuta ei vaadita. Satunnaisiin likaantumisiin, esim kalan vereen mukanani kulkee vahvaa puhdistusainetta, jota voidaan käyttää ilman vettä.

Valmista työtä on ilo ihailla. Vesillelasku on taas päivää lähempänä.


1 kommentti:

  1. Kevät on ihanaa aikaa, kun saa alkaa laittamaan venettä kuntoon ja valmistautua kauteen. Täällä jo kovasti odotetaan. Meillä pitää vielä hoitaa Honda perämoottorihuolto, se on varmasti se suurin operaatio. Tuota pesuainetta täytyykin kokeilla. Kiitos!

    VastaaPoista

Kommentoi.