Hauki on kala.

Kuhakausi alkaa olemaan jo ohitse. Eipä sitä parhaaseen aikaan tänäkään vuonna kerinnyt iltahämärään vetelemään. Jigailu vei miehen mennessään. 
Siitä kuitenkin pidetään kiinni, että kuhaa kalastetaan uistelemalla myös tänävuonna. Talven aikana haalimani Bomberit on ollut lähinnä pakkikoristeena, koukutusprojekti jäi pahasti vaiheeseen ja 3 koukkusilla mennään. Kesä kerkesi kääntyä syksyksi, mutta väliäkö sen? Vaihdetaan vähän taktiikkaa ja laitetaan homma toimimaan.
Kuhan ruokaa.
Vaihtelun vuoksi päätin ajella Läntiselle Pien-Saimaalle kalalle. Harvemmin tulee nykyään vesiteitse Suur - ja pikku Saimaan väliä ajeltua. Kuitenkin vähintään kerran vuodessa pyrin reitin ajamaan, ihan vaan sen takia, että näkee kuinka maisemat on vaihtunut. 2 päivän turneella kertyi veneeseen 120km joten tulihan sitä ajeltua.

Siirtymällä ohitin paikallisen sellu / paperitehtaan, jonka edustalla on 9 km/h nopeusrajoitus. Structure-kuvasta voidaan helposti päätellä miksi näin on. Kuvassa ajetaan keskellä reilusti liikennöityä väylää. Pari propsia pohjassa...


Tarkoitus oli harrastaa terapiakalastusta hiljaisen lohenvedon vastapainoksi. Terapiaa saatiinkin. Tuntui olevan hauki syönnillään, 30kpl jälkeen lopetin laskemisen. Parhaillaan oli 4 vavassa yhtäaikaa kala kiinni. Tuntui siltä, että kun yhden sai vapautettua oli kaksi uutta kiinni. Kala oli minimaalisen pientä, pääasiassa 500-1500gr kokoluokkaa. Myös suurempia kaloja mahtui joukkoon, suurin jonka punnitsin oli 4,5kg. Liekö alueella suoritettu 55tn roskakalan pyynti vienyt hauilta ruuat vai onko alue muuten vaan täynnä vaaksan mittaista haukea? Saipahan haukipullatarpeita.

Jälkeenpäin mietin, että kumpi on järven kannalta parempi vaihtoehto, poistaa tumppihaukea vai antaa kaikkien kasvaa? Asiasta lähti kyselyä kalatalouskeskukselle.
Haukipulla aineksia.
Perus kokoa.
Kohdekala oli kuha, joka tuntui olevan hieman varovaisemmalla syönnillä. Niitäkin tavoitin muutaman, 56cm ja 54cm veljekset löytyivät pienoisen etsimisen jälkeen. Kala on jo selkeästi painunut syvempiin kerroksiin, aivan pintakalvon vaaput saivat olla rauhassa.
Onhan kova syönti mukavaa, mutta kyllä siihen aika nopeasti kypsyi. 5 tunnin kelaamisen jälkeen oli terapiaa hakeva kalamies jo niin lopussa, että oli kelattava vaaput ylös ja suunnattava kohti Suuria vesiä ja perinteistä tyhjänvetoa. En sitten tiedä kumpi on mukavampaa; jatkuva kalan nyhtäminen, vai tärppi-pari päivässä (viikossa)?

Taidan valita jälkimmäisen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi.