Laillista kiristystä?

Tämä juttu ei suoranaisesti liity veneilyyn, saati sitten kalastukseen. Kuitenkin aihe sivuaa molempia liittyen vetoautooni, Nissan X-Trailiin.

Auto on vuosimallia 2003 ja on palvellut minulla lähes moitteetta 50tkm verran. Tällä hetkellä mittarissa on noin 140 000km.

Viikko sitten auton ilmastointi lopetti toimimisen kuin seinään. En sen tarkemmin asiaan perehtynyt vaan kävin paikallisessa liikkeessä kyselemässä mitä asialle voisi tehdä. Ilman suurempia tutkimuksia todettiin, että kylmäaineet loppu, laitetaan uudet. Ja niin tehtiin, hakiessani autoa myyjä hieman vaikeana totesi, ettei ilmastointi alkanutkaan toimimaan. Ehdotti uutta aikaa. Kieltäydyin kunniasta ja päätin itse perehtyä laitteiston sielunelämään. Tämä homma oli ihan ok, ilman muuta olisin muutenkin täytättänyt järjestelmän ensimmäisenä, onhan auto jo 10 vuotta vanha ja ainankaan minun aikanani ei ilmastointia oltu huolettu kertaakaan.

Laitteistosta otettiin pois 300gr kylmäainetta ja täyttö oli 550gr joten projekti oli sinällään ihan tarpeellinen.

Onneksi auto on vielä sitä ikäluokkaa, että itsekkin osaa hieman vikoja kartoittaa. Ei montaa liitintä tarvinut avata ja jänniteitä mitata, kun ongelma oli selvillä. Kompressorin päässä olevan kytkimen kela on poikki. Tämä taas tarkoittaa sitä, ettei kompessori käynnisty vaikka tietokone antaa sille käskyn.
Ilmastoinnin kompressori.
Kompressorin päästä oleva kytkin on irroitettuna, kela tulee hihnapyörän takapuolelle. Kun kelalle tulee virrat se vetää  kytkimen hihnapyörän pintoja vasten ja kompura alkaa pyörimään.
Vian määritys suoritettu ja "marmoritiskitä" osaa kysymään.
Pikkaisen meinasi vetää hiljaiseksi kun todettiin, että ei näitä korjailla aina laitetaan uusi kompressori. Siis mitä hemmettiä?! Kompressori täysin ehjä, järjestelmä ei vuoda ja kylmää tulee. Ainoastaan kytkin joka kytkee kompressorin päälle on rikki. Vielä hiljaisemmaksi veti kompressorin hinta 1450e, tähän päälle pitää tietysti lisätä linjojen kuivatus ja uudet mömmöt eli noin 100e.

Onhan se huollon helppo sanoa kuluttajalle, että kompura sökö. Laitetaan uusi.
Tällä kertaa on kyseessä noin 40 euron osa joka on purettavissa ilman kompuran irroitusta tunnissa. Ongelmaksi muodostuu, ettei uutta osaa saa mistään. Ebayt ja kaikki on tutkittu, mutta kaikkialla myydään eioota. Kela on tuossa pyödällä, mutta siinä ei ole mitään merkintöjä valmistajasta tai mistään.
Kela.
Vian määritykseen menee vastusmittarilla auton vieressä noin 5min ja kelan irroittaa kompurasta kolmessa vartissa. Silti tätä ei saa varaosana vaan pitää ostaa koko kompressori.
Voin vaan kuvitella kuinka monet ehjät kompurat on vaihettu pienen sähkövian takia, kun jossakin on linjattu, ettei osia laiteta markkinoille.

Harmi, ettei uutta kelaa löydy. Nyt joudun turvaantumaan johonkin hätä-apuun. Näillä näkymin vaihtoehtona on etsiä purkaamolta kokonainen kompura ja irroittaa siitä kela. Näin vältyn uusien kylmäaineiden laitolta.

Uskomatonta.

4 kommenttia:

  1. http://www.micksgarage.com/cooling-heating-parts/condensers/nissan/

    tuolla pääsee online chatissa kysymään josko heiltä löytys?

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia vinkeistä. Löysin purkaamolta kokonaisen kompuran muutamalla satasella ja purin siitä kelan. Taas toimii.

    VastaaPoista
  3. Meidän autosta myös meni ilmastointi rikki. Täytyisi se kai viedä ilmastointihuoltoon. Silläkin autolla toki jo ikää on. Onneksi on kuitenkin nyt niin kylmät ilmat, että ei sitä ilmastointia tarvitse vielä pitkään aikaan.

    VastaaPoista

Kommentoi.