Kelkkauistelun ensikertalainen

Isot kelkat vaatii jotakin pientä varustelua veneeseen. Tämä ei tietenkään ole välttämätöntä, mutta helpottaa toimintaa.

Olen nähnyt isojen kelkkojen asennuksia vastaavissa veneissä myös niin, että plaanarikelat ovat kattoputkissa ja niistä lähtee suoraan narut kelkoille. Tahdoin kuitenkin hieman korkeutta selkäsiimoille ja samalla myös mahdollisuuden purkaa kaiken isoihin kelkkoihin liittyvän nopeasti pois veneestä.

Matsomix Joensuusta teki 600mm korotusmastot selkänarulle, mastoon kiinnitän myös Plaanari kelat. Mastot on holkkikiinnityksellä, joten irroitus tapahtuu nopeasti.

Mastot

Masto, kela ja rissa.
Rissan tarpeellisuutta mietin vielä, maston lenkki on kiillotettu ja todella liukas.
Näin saisi selkänarua 10cm korkeammalle.

Ripustimien ripustin, stauffilla kattokaiteessa.

Kelkkauisteluun kuuluu oleelliseti myös isot plaanarikelkat.

Sain Mäntyharjulaiselta Profound Facilitylta testiin LAKU-hiilikuituplaanarit. Kuten jo nimi kertoo kelkoissa on käytetty valmistusmateriaalina hiilikuitua, metalliosat on nanopinnoitettua alumiinia. Kelkka on kompaktin kokoinen ja mukana tulleessa säilytyspussissa helppo kuljettaa. Painoa parille kelkkoja ei kerry kevyttä kauppakassillista enempää. Tiedän kelkkoja joiden toimivuus perustuu suureen massaan, tässä kelkassa vastaavat ominaisuudet on haettu hyvällä suunnittelulla.

Itselleni isot kelkat on uudehko tuttavuus, käyttötapa on kyllä tuttu. Kuitenkin omat kokemukset plaanarikalastuksessa perustuvat pienillä kelkoilla vetoon joten, ensimmäinen ison kelkan haaste on todistaa, että siitä on pikkuplaanarien korvaajaksi lohenvedossa.

Kelkka kuin karkki.
Paljas hiilikuitupinta on erittäin tyylikäs.

Plaanarin ratkaisuja.
Ulommassa suksessa on säädettävä jarru jolla estetään kelkan "keuliminen" ulkomutkassa.
Samaten jarru hidastaa sisämutkan kelkkaa ja pitää selkänarun kireällä.

Treeniä.
Askartelemani laukkurit toimivat erinomaisesti, vaikka itse kehunkin niin tulipa tehtyä hyvät.
Kiitos ohjeista Kokkolan suuntaan!

Rissan poistamalla vetopistettä saisi hieman korotettua.

Stoppari.
Kun plaanarit oli saatettu mieleisen matkan päähän veneestä tein molempiin keloihin punotusta pienet stopparit. Seuraavilla kerroilla voi löysätä kelat auki ja antaa kelkkojen valua ilman vahtimista oikeaan kohtaansa.

Ja itse kalastukseen. 

Vetovauhtina pidin noin 3.2km/h, joka miulla on vakiintunut uistelunopeudeksi, kelkat olivat mittarikelalla mitattuna 170 jalan päässä veneestä.

Ensikertalaisena virittelin isoihin kelkkoihin 4 per puoli, kellosta katsoen aikaa meni 10 minuuttia vähemmän kuin vastaava projekti pikkukelkoilla, tästä ensimmäinen plussa. 

Sitten se suurin kompastuskivi, eli uintien katsominen ja uudelleen lasku. Normaalisti katson aina pikkukelkatkin koko puolen kerrallaan, ainoana erona, että 1 on ylhäällä ja 3 pyytää. Isoilla kelkoilla joudun kelaamaan koko laidallisen ylös. Koko projektiin kelauksineen ja laskuineen meni 15 minuuttia,  ei juuri mitään. Pikkukelkoilla uintien tarkistus ja takaisin lasku ottaa sen 30-45 minuuttia riippuen muusta toiminnasta. Lisäksi vaikka olisi kuinka huolellinen tulee pikkukelkoilla "yli uittaessa" aina joskus sotkuja. Isoilla kelkoilla tätä vaaraa ei ole. Sotkut lisäävät pikkukelkoilla vaihtoaikaa 30-60minuuttia ja joskus saattaa tulla suuriakin siimamenetyksiä. +

Kalan väsytykstäkin pääsin koittamaan, onhan se huikean paljon mukavampaa, kuin ei tarvi pohjaa kyntävää peltipalaa väsytellä kalan lisäksi. ++

Käännöksiäkin testailin. Garminin pilotilla kaarrokset on helppo testata/verrata, laitetaan 15min ympyrä päälle ja katsotaan kuinka pelit taipuu. Ja hyvinhän ne, hieman sisämutkan selkänaru huuhtelee itseään, muuta ei liiaksi. Pikkukelkoilla 15min mutka on aika maksimi, 10 minuutin käännöksellä joutuu menemään vetelemään uloimpien siimoja, ettei sisemmät plaanari ui niiden yli. Koemielessä pyöräytin myös 10 min käännöksellä 360 astetta. Hieman sisämutkan naru laahusti, mutta ei ongelmaksi asti. Ketterä yhdistelmä. ++

Lopetukseen menee about sama aika, 30min niin vene on siinä kunnossa, että voi aloittaa siirtymän.

Eläkeläiset?

Isoilla kelkoilla kalastamisen helppous vakuutti. Ensimmäisten testien perusteella todella mielyttävä tapa kalastaa. Suurimmat ennakkoluulot on kumottu ja isot kelkat on löytäneet paikkansa uisteluveneeni kalustossa.

Laukaisimen ripustin, Ver 2.

Tietoa annetaan ja sitä jaetaan. Se kalastuskulttuurissa on aina ollut hienoa.

Tälläkertaa sain vinkkiä, kuinka tehdään toimiva ja helposti rakennettava laukaisimen ripustin ison kelkan selkänaruun.

Aikaisemmin olen jo erään "testierän" tehnyt tennismailan jänteestä. Materiaalina jänne on haastava, omaa kovan muistin ja on jäykähkö. Nyt materiaalina on painotettu verkon alapaula. Molempia versioita tulen testaamaan, ikuinen perfektionisti tahtoo löytää parhaan mahdollisen vaihtoehdon.

Kuvat kertoo enemmin kuin 1000 sanaa, aloitetaanpa.

Tarvittavat työkalut.
Sytkäri, Sakset, Pikaliimaa ja Kynsisaksista purettu kiilamainen "vipu"

Ahti 80mm pikahaka. 

Verkon alapaulaa 600gr / 34m.
Pauloja on eri painoituksilla, valitsin melko raskasta n. 17gr/m

Katkaistaan mieleisen pituinen pätkä narua.
Itse katkoin 60cm pätkiin, näistä tulee noin 60cm pitkät ripustimet, kun haka ja laukaisin on kiinni.

Tehdään keskelle narua umpisolmu.
Tällä estetään, ettei lyijysisus liiku spleissatessa

 Ensiksi tehdään naruun pää, johon hakanen kiinnitetään:

Alapaula sisältää 2 kerrosta: sisä- ja ulkokerroksen. Pinta on punottua ja sisus lyijypainotettua.
Kaivetaan lyijylankaa esiin n.15cm ja katkaistaan. Vedetään pintakerros takaisin suoraksi.

Sulatetaan narun päätä sytkärillä ja litistetään sormilla kiilamaiseksi.

Työnnetään kiila narun punoksen sisään n. 8-10cm narun päästä.
Hommaa helpottaa, kun narua painaa hieman "kasaan" jolloin punos harvenee.

Kiilan tekemä reikä. 

Pujotetaan naru hakasen läpi ja sen jälkeen työnnetään litistetty narun pää kiilalla tehdystä reiästä sisään. Narujen on hyvä olla sisäkkäin ainankin 5cm, jolloin spleissi on takuulla kestävä.

Spleissaus itsessään kestää vetoa saman verran kuin narukin.
Säilytyksessä naru saattaa "löystyä" ja päästä luiskahtamaan irti. Tämä estetään tipalla liimaa.

Hakaspää on valmis, sitten siirrytään työstämään toista päätä, johon laukkuri kiinnitetään esimerkiksi ruostumattomalla avainrenkaalla.

Kuoritaan 10-13cm lyijylankaa esiin ja katkaistaan se pois. Vedetään naru takaisin suoraksi.

Seuraavat työvaiheet tehdäänkin, kuten edellä. Avainrengasta ei ole välttämätöntä laittaa vielä tässä vaiheessa lenkkiin. Näin narujen sisäkkäin työntäminen on helpompaa ja lenkistä saa tehtyä pienemmän.

Valmis lenkki odottamassa.
Tämänkin pään saumaan on hyvä laittaa tippa-pari pikaliimaa varmistukseksi.

Kun molemmat lenkit on tehty voidaan avata umpisolmu ja projekti on laukaisinta vaille valmis.

Sarjatuotanto käynnissä.

Valmis lenkki. Avainrengas ei ole vielä oikea vaan lainattu muualta.

Ensivaikutelma ripustimista on hyvä. 

Oikenee nätisti ja eivät mene sotkuun, vaikka kuinka heiluttelee. Varsinaiset koeajot kertovat onko 60cm pituus liikaa vai pitääkö lyhentää. Samalla selviää onko 600gr paulanaru liian raskasta tai kevyttä. Paljon on vielä olettamuksien varassa, mutta kyllä niitä kokemuksia alkaa kohta tulemaan.

Karttaa luotausdatasta.

Navico - konserni avasi Insight Genesis-palvelun Suomen alueelle jonkin aikaa sitten.
Tämä tarkoittaa sitä, että käyttäjä voi muuntaa tallentamansa kaikuluotaindatan kartaksi web-palvelun avulla.

Ensimmäiset testit on suoritettu, karttakuva on vaikuttavan näköistä. Kohta on patit ja montut oikealla kohdalla karttaa.

Ohessa muutama testikuva:

Jigipatin kartoitusta.
Lähestyessä kartan piirto on alkanut vasta, kun nopeus on tarpeeksi alhainen.

Muutaman tunnin uistelun "karttajälki".

Kartan teko on helppoa:

Laitetaan laitteesta luotaimen kuvan tallennus päälle ja tallennuskohteeksi muistikortti. Tehdään noin 3 tunnin pituisia tallennuksia, jonka jälkeen aina aloitetaan uusi tallennus. Suositeltu nopeus on n. 4-6mph. Maksiminopeudeksi järjestelmä ilmoittaa 12mph. Tämän nopeuden ylittyttyä kartan piirto loppuu.

Kun reissu on heitetty, lopetetaan tallennus ja siirretään muistikortti tietokoneeseen.

Kirjaannutaan https://insightstore.navico.com sivustolle ja ladataan Upload-ohjelmisto jolla tallennetut .sl2 - tiedostot ladataan serverille. Serverillä kartat muunnetaan katseltavaan muotoon ja ne on ladattavissa muistikortille.

Tästä lähtien tulen tallentamaan jokaisen uistelureissuni kaikudatan ja muuntamaan kartaksi. Uskon, että vuoden - pari aherruksen jälkeen käytössä on melkoisen kattava kartasto.

Yleensä tulee aina kalasteltua yksiä ja samoja penkkoja. Jos ottaisikin jokaisen päivän teemaksi, että kävisi poikkeamassa jossakin uudessa paikkaa. Näin saisin paikasta syvyystiedot kartalle ja hyvällä tuurilla löytäisin uuden ottipaikan.

Palvelu on käytössä vain sisävesillä.

Lisätietoa: https://insightstore.navico.com

Laukkurin tuunausta

Scotty Mini Power Grip on osoittautunut luotettavaksi ja varmatoimiseksi laukkuriksi. Niskavilloihin on iskostunut siiman kohdat ja säädöin kuinka laukkuri asetetaan missäkin tilanteessa. Siitä syystä tahdon käyttää samaa laukkuria myös isojen kelkkojen kanssa.

Tuulisilla keleillä kalastaessa lyhyellä kiinnittelemällä varustetussa laukkurissa tulee riski, että siimat kiertyy myötätuuleen ajaessa selkänarun ympäri, tämä taas tietää ongelmia. 

Tähän olen kehitellyt mielessäni ratkaisua. Valmiita settejä tämän vaivan kitkemiseksikin on jo olemassa, mutta ihan rakentelun ilosta päätin itse askarrella omanlaiseni ratkaisun.

Askartelutarvikkeita.
Orkkis Scotty, tennismailan jännettä, kutistesukkaa, epoxi liimaa ja RST-avainrenkaita

Tarkoituksena tehdä noin 250mm jatkotapsi jäykästä, mutta taipuvasta materiaalista. Parhaiten tavoitettani tähän mennessä testaamistani materiaaleista vastasi tennismailan jänne, jonka kuumentamalla saa aika mukavasti suoraksi. Jänne tulee kiinni ripustimeen ja toinen pää avainrenkaalla laukkuriin. 

Tarvittaessa jänteeseen voi laittaa mieleisensä painoisen catherine siimapainon, jolla voidaan lisätä laukaisimen valumista. Samaten hieman alaspäin roikkuva laukkuri näyttänee tärpit herkemmin. 

Vaihtoehtoisesti voidaan kiinnittää laukkurin juuressa olevaan avainrenkaaseen päärynäpaino, joka ajaa saman asian.

Jänteet ja kutistesukat pilkottuna.

Prototyypit valmiina.

Ensiksi katkoin jänteet 300mm pätkiksi ja 3mm kutistesukan noin 20mm paloihin. Sitten jänteeseen mutkat päihin ja kutistesukka epoksin kera mutkan päälle. Kun epoksi on kunnolla kuivunut, kuumennetaan kutistesukka kasaan ja paketti on valmis. 

Rasituskokeissa nostelin 5kg punnusta, sen tapsit kesti ongelmitta. Luulisi kestävän myös nykiviä kaloja. Laukkuri varmasti laukeaa hyvissä ajoin ennen kuin siimassa on 5kg vetovastus.

Testikappaleita.

250mm pituus on vielä suuri kysymysmerkki. Jälkiviisaana todettuna olisi ehkä kannattanut aloittaa esim 500mm jatkoilla ja lyhennellä tarpeen mukaan. No tehdään sitten uusia jos osoittautuvat susiksi.

Myös muita malleja / tekniikoita saa ehdottaa.

Onnistumisia

Kun aloittelin jigihommaa asetin tavoitteeksi maagisen 1000gr ahvenen.

Kilon rajapyykki on ahvenella sellainen, ettei sitä ihan joka vuosi tule rikottua. Siispä sitä on hyvä lähteä tavoittelemaan.

Jokunen sata heittoa, ehkä jo tuhatkin alkaa olla takana ja luulen tekeväni jotakin oikeinkin. Todisteena siitä ollaan kotona syöty aika usein ahvenfilettä. Tavallinen saaliskala asettuu 400-600gr tietämille, ajoittain joukossa on myös hieman vauraampia 700-800gr ahvenia, sitä suuremmat on kuitenkin ollut todella harvassa.

Tänään tavoitekala kelpuutti pohjaa nuolevan 5,5" toukkajigin. Hetken kerkesin körilästä käsittelemään hauen vaatimalla tavalla, kunnes raitapaita tuli näkyviin. Voisi sanoa, että ensimmäisen näköhavainnon jälkeen vapaa käsiteltiin hieman hennommin ottein.

Pituutta kalalla 44cm ja painoa 1200gr. Joten tavoite meni rikki ja reilusti.
"Työtä" tämän eteen onkin tehty ja tiedän kalan olevan harvinainen vesillämme.

1/2 tavoitteesta täytetty. Vielä olisi toinen työn alla, sehän on se perinteinen +5kg lohikala Suomen sisävesistä. Se tulee olemaan tiukassa, kuten aina.

Tänäänkin lohta hieman koitettiin, saldona pienenpieni alamitta.

Safety First

Lähes vuosittain saa lukea veneiden uppoamisista. Tänä vuonna tämä uutinen kosketti tavallista enemmin, kyseessä oli sama runko kuin miulla, Yamarin 5940. Ensireaktio oli, että mitä ihmettä tämänhän piti kellua, vaikka olisi täynnä vettä. Luulo ei ole tiedon väärti.

Vaikka 59c:n ohjekirjassa lukee, rungon kelluvan vedellä täytettynä NÄIN EI KUITENKAAN OLE. Täytyttyään vedellä vene menee pohjaan kuin kivi. Ohjekirjassa on ilmeisestikkin painovirhe paholainen. Arkistojen kätköistä löysin myös 5940:n ohjekirjan ja siinä ei kyseistä lausetta edes ole. Olen kuitenkin melko varma, ettei 5940/59c ole käytännössä mitään eroa, mikä vaikuttaisi kelluvuuteen. Sen verran omaa venettä varustellessa otin lunttia liikkeen pihassa olleesta pakasta vedetystä 59c:stä, että uskallan väittää ettei vanhempiin malleihin ole muuta eroa kuin verhoilun väri.

Olinkin aiemmin ihmetellyt, kuinka runko voisikaan kellua, eihän siinä ole edes kellukkeita missään. Sisä ja ulkokuoren välit on täysin onttoja. Uretaania en ole löytänyt mistään, vaikka lähes jokaisen  kotelon olen syynännyt.

Yleensä uppoamistapaukset ovat monen sattuman summa, niin myös tämän vuotisessa tilanteessa. Eniten itseäni huoletti voisiko rungossa olla jokin riskikohta, joka pettää kovassa merenkäynnissä. Tällaista ei kuitenkaan ilmennyt. Suuria vesistöjä ja niiden voimaa kannattaa kunniottaa ja ennemmin olla hieman ylivarovainen, näin minimoidaan onnettomuusriskit.

Tällaiset tilaneet avaavat aina silmät ja pistävät miettimään kuinka on oman turvallisuuden laita, jos iskee ns. tilanne päälle.

Laadin itselleni pienen listan asioista, jotka mielestäni pitää olla kunnossa / jotka tulen huolehtimaan talven aikana kuntoon.

Pelastusliivit.
Mieluiten 1-2 kpl ylimääräisiä aina matkassa. Paukkuliiveistä muistettava tarkistaa panoksen päiväys. Mieluiten sellaiset liivit, joissa on "haarushihna", tämä estää liivien luiskahtamisen pois päältä.

Vaatetus vuodenajan mukaan.
Cabinin lämpö on tehnyt sokeaksi vaaratilanteille. Viimevuonna, vaikka vesi oli 2-3 asteista niin jäisellä takatilalla keikuttiin huppari päällä ja collarit jalassa.
Hankintaan lähti uusi toivottavasti hieman mukavamman tuntuinen pelastuspuku, Ursuit Easy, joka tulee olemaan päällä aina, kun pakkaskeliin lähdetään kalaan. Pelastuspuvun alle pitää myös muistaa asiallinen kerrospukeutuminen, pelkkä pelastuspuvun vettä pitävä kalvo ei kroppaa kauaa pidä lämpimänä. Käytössä on hyväksi toteamani Ursuitin Heavy x-tex väliasu.

Hätäkutsun lähetys.
Kun paniikki iskee harvoin pystyy toimivaan rauhallisesti ja määrätietoisesti. Kuvittelisin, että jos havaitsen veneen vuotavan juoksen kalvopumpulle pumppaamaan runkoa tyhjäksi. Kuinka tällaisessa tilanteessa teen hätäkutsun? Olen kyydissä olijoille opettanut, kuinka VHF-radiolla tehdään hätäkutsu. Suur-Saimaan alueella kalastaessani tiedän veneen olevan kokoajan VTS-Saimaan kuuluvuus alueella. DSC-hätäkutsussa on se etu, että pelastajat saavat kutsun yhteydessä myös kordinaatit.

Olen miettinyt kuinka nykyisillä kosketusnäytöllisillä puhelimilla tehdään nopeasti hätäpuhelu, ei ilmeisesti mitenkään? En varmaankaan edes kaverini merkin X puhelimesta saisi edes näppäinlukkoa pois päältä saati sitten tehtyä hätäpuhelua. Ennen VHF-aikaa miulla oli aina ikivanha näppäimellinen puhelin ilman Sim-korttia matkassa, sillä hätäpuhelu onnistuu kunhan akussa riittää virtaa.

Paikallaan pysyminen kovassa kelissä
Vaikka nykyiset perämoottorit ovat varmatoimisia ja melko luotettavia voi niihinkin tulla joku vika ja matkanteko päättyä. Tällaisessa tilanteessa on saatava vene pysymään paikallaan vähän kovemmassakin tuulessa. n. 6 metrinen koppivene on jo sellainen purje, ettei sitä käsivoimin pidä erossa selkäkarikoista / rannoista, jos kova tuuli sinne painaa. Käytössä on 7kg Brouce-ankkuri, jossa 2m ketjua ja 30m vahvaa narua. Tämä löytyy keulalaatikosta, kovassa kelissä vene kannattaa ehdottomasti ankkuroida keulan kautta. Paniikissa ei varmasti tule mieleen lähteä kantamaan takakulman ankkuriboksista ankkuria hytin läpi keulaan. Vaan se heitetään veteen siitä, mistä ensiksi se on mahdollista.

Merkinantolaitteet
Onnettomuudet on yhteensattumien summa. Yleensä yksi osasyy on kova keli, toinen voi olla pimeys. Kuinka annan itsestäni merkin pelastajille pimeänä tuulisena syysyönä, jos vene on pohjassa ja kellun keskellä tyhjyyttä? Voisiko hätäraketti tai valosoihtu pelastaa henkeni? Näitä minulla ei vielä ole, mutta niiden hankintamahdollisuudet tulen selvittämään.

Tässähän näitä mielestäni oleellisimpia olikin, joita jokaisen syksyllä kalastavan kannattaa miettiä. Ehdottomasti kyytiläisille kannattaa myös pitää pikakurssi veneen käsittelyyn ja kertoa missä oleellisimmat narut jne on. Mistä sitä tietää mitä vesillä käy. Eihän tällaisia ole kiva miettiä, mutta ennakoimalla riskit pahimpaan voidaan minimoida.

Lisäksi listaa mitä on suunnitelmissa toteuttaa ensi kesäksi. Osa näistä onkin jo hoidettu.

1) Yamarinissa on ainoastaan käsikäyttöinen kalvopumppu, jolla välipohjaan kertyneen veden saa poistettua. Tämän lisäksi tulee koholla toimiva pilssipumppu ja ohjaamoon summeri / valo mistä näkee, jos pumppu käy.
(jos ei ole skarppina, rungoista näkee todella myöhään, että se on täyttymässä vedestä. Jos yhtään olen rakennetta oikein tulkinnut ensiksi vedestä täyttyy akusto = black out, sitten vasta vesi alkaa tulvimaan hytin lattialle. Tässä vaiheessa rungon sisällä on jo satoja litroja vettä.

2) Välipohjaan vielä erillinen koho, josta hälytyssummeri ohjaamoon.

3) VHF-Radiolle oma akku mahdollisimman korkealle. Kuten aikaisemmin totesin, todennäköisesti jos epähuomiossa runkoon pääsee suuri määrä vettä ensiksi kastuu akut. Kuljettajan pulpetin sisällä on hyvää tilaa pienelle esim. moottoripyörän akulle. Pitää selvittää kuinka saisin toteutettua VHF-radion varavirran tämän kautta.

4) Trossi. Meripelastusseuran "kannatusmaksu" jolla tuetaan järvillä partioivia vapaaehtoisia meripelastajia, nämä on todennäköisesti ensimmäisiä, jotka ovat apua antamassa.

5) Jos se pahin tapahtuu niin vakuutuksien tulee olla kunnossa. Olenkin eritellyt vakuutussopimukseen kaiken veneessä olevan pikkunippeleistä lähtien. Kaikki on valokuvattu ja dokumentoitu. Jos runko on järven pohjassa näistä on varmasti hyötyä asian setvimisessä.

Voi olla, että ammun haulikolla kärpästä. Kuitenkin itselläni on paljon levollisempi olo olla kaveiden kanssa vesillä, kun tiedän turvallisuusasioiden olevan kunnossa. Koen asian niin, että jos joku on kyydissäni vastaan myös kyytiläisen turvallisuudesta veneessäni.

Plaanarikalastukseen päivitystä

Lehdet alkaa tippuilemaan puista, selkeät syksyn merkit on jo ilmassa.

Pikkuhiljaa pitää alkaa kääntämään ajatuksia vetouistelun suuntaan. Mikäs olisi mukavampi aloitus syksyn kalasteluille kuin jotakin uusia leluja veneessä?

Plaanaripuoli on pysynyt samana jo lähes 4 vuotta. Olenkin ollut nykyisiin Reelmasterin tekemeniin Norpan tapaisiin pikkuplaanareihin todella tyytyväinen. Monet pikkukelkat on ollut kokeilussa, mutta aina niistä löytyy jotakin pientä viilattavaa. Niin myös näistä nykyisistä.

Reelmasterin kelkka

Kuitenkin ominaisuudet näillä on mainiot, kestää painotuksia 200gr asti ja houkutuslevytkään ei ole ongelma. Kellukkeen ansiosta sisämutka ei sukeltele jyrkissäkään käännöksissä. Parhaillaan ollaan vedetty 5 kelkkaa puolellaan jolloin uloin on 200ft päässä veneestä, hyvin toimii. Tämä tietysti vaatii optimaaliset tuuli-olosuhteet.

Riitasoinnut rivissä

Pikkuplaanareille suurin kompastuskivi on kalan tärpin jälkeinen tilanne. Plaanari laukeaa ja valuu siimapainoa vasten. Tämä nyt on vielä ihan ok, mutta siinä vaiheessa, kun kelkka lepää painoa vasten se muuttuu yleensä syvääjäksi, se on todella raivostuttavaa. Käytännössä kalastaja joutuu väsyttelemään kalan sijasta plaanaria. Kala saa helposti löysää siimaa. Sellaista pikkuplaanaria en ole vielä löytänyt joka ei jossain vaiheessa väsytystilannetta käy pinnan alla lisäämässä vastusta.

Koitetaanpa jotakin uutta, isoja kelkkoja!

Isoilla kelkoilla vetämisen kokemukseni rajoittuvat pariin kertaan, kun olen kaverin kyydissä ollut kalassa. Tällöin vedettiin raksia ja saalistakin saatiin, joten puheet isojen kelkkojen toimimattomuudesta raksien kanssa periaatteessa on jo kumottu.

Hauskaa pitkästä aikaa värkkäillä jotakin, mitä koskaan aikaisemmin ei ole tehnyt. Lähes kaikki tuotteet on jollakin tapaa "uusia" ja puhelinlangat on käyneet kuumina, kun olen lypsänyt kavereilta tietoa kuinka mikäkin kannattaa olla. Myös kalustohankinnoissa olen suurimmalti osaksi luottanut kavereiden neuvoihin. Kiitos taas kerran kaikille auttaneille!

Keloina Patriotin Roll-Onit

Selkänarun määrää en oikein osannut päättää, ensiksi ajatuksena oli laittaa 45m per kela, mutta kuulosti vähältä Laitetaanpa siis 90m per kela, eipä heti lopu kesken

Selkänarulle oli niin monta eri vaihtoehtoa kuin oli suosittelijaakin. Oli verkon alapaunaa, tennismailan jännettä, sädekaidin narua, 1,2mm kuitusiimaa ja normaalia muovinarua...

Aloitetaan harjoitukset tarkoitukseen tehdyllä TUF:in plaanarinarulla.

Scotyn rissat
2kpl tulee mastoihin
2kpl rakennan luoksevetäjät, joilla selkänarut saadaan vedettyä takatilaan, kun laukkureita viritellään
(lisää turvallisuutta, ei tarvitse keikkua laidalla)

Yhtä en vaihda, Scotty Mini Power Grip
Sama laukkuri on palvellut vaikka moitteen sijaa pikkuplaanareissa AS:n kelkoista (2002) lähtien
Näillä näkymin tulen tekemään pieniä muutoksia ripustimen ja laukkurin väliin, protot valmistuu näinä päivinä

Venettä ei ole tällä hetkellä varusteltu kuin pikkuplaanareita ajatellen, pieniä uudistuksia on tehtävä. Oikeastaan ainut oleellinen uudistus on plaanarimastot.
Isokelkka- varustuksen tahdon niin, että kaikki on purettavissa pois, kun niitä ei käytetä. Kelat sijoitan holkkikiinnityksellä oleviin mastoihin, jotka saa nopeasti irroitettua. Mastojen pituutta pohdin pitkään, moni suositteli niin pitkiä kuin vaan ilkeää laittaa, näin alkuun tulee kompromissi, 600mm masto. Jos tuntuu liian lyhyeltä, niin nopeastihan sitä teettää pidemmät. Tai miksei vaikka teleskooppiset?

Kelkoissa tulen testaamaan erästä uutuusmallia. Niistä kokemuksia ja mietteitä sitten, kun olen päässyt tuotteita hypistelemään.

Ensi viikolla olisi tarkoitus lyödä kelkkavarustus paikoilleen ja suorittaa ensimmäiset koevedot.

Perinteinen syksyn kalastelurupeamakin on työnantajalta varailtu; 25.9. - 15.11. välinen ajankohta olisi tarkoitus panostaa kalastukseen koko kesän taukoilun edestä.

Jigipää tarjontaan laajennusta

Tilaamani jigikoukut on saaneet ympärille lyijypainon.

Painon muoto on mielenkiintoinen, hieman kolmion mallinen. Pohjaan putoava osa on kaareva ja litteä. Pitänee suorittaa koeuittoja rannassa ja tutkia millaiseen asentoon jigi laskeutuu pohjaan. Tähän vaikuttaa paljon myös jigin pyrstö ja millaisen vastuksen se antaa painolle leijaillessaan.

Gamakatsu 604 koossa 4/0.
Huikean terävä koukku. Näitä olisi tarkoitus käyttää tulevissa kuhan jigittely harjoituksissa.

Suurin asia mikä painon muodossa kiinnostaa on sen pohjaanjäämis ominaisuudet. Kuinka hieman terävä painon etureuna luiskahtaa pois mahdollisen kiven takaa? Pääasiassa kalastuspaikoillani on moreenipitoinen pohja, jossa on paikoitellen karkeaakin kivikkoa. Tällaisissa paikoissa jigipää saisi olla sellainen, ettei kovin helposti takerru kivien reunoihin.

Pyöreä jigipää on melko hyvä kompromissi tällaisissa haasteellisissa kivikoissa, kalustomenetyksiä tulee mutta määrät pysyvät pieninä. Saa nähdä kuinka tämä "uusi" pään muoto toimii.

Paino istuu 135mm Shadiin todella mallikkaasti. 

Pallopää vs. Kolmio alkakoon.

Merkkipaalut paukkuu

23.3.2009 Blogini näki päivänvalon.

Yhteistä taivalta on jatkunut nyt yli 4 vuotta.
Viime vuosi oli hieman hiljainen bloggailun osalta. Joskus on vaan parempi rauhoittaa tahtia, jos homma alkaa tökkimään. Muuten tulee ähky ja kiinnostus lopahtaa kokonaan.Tänä vuonna olen taas intoutunut kirjoittelemaan.

Kalastelua vuodelta 2009

Alkuajat keskityin kertomaan lähinnä kalareissuistani ja saaliista, nyttemmin sisältö on muuttunut ja mukaan on tullut aiheita maan ja taivaan väliltä.

Vesillä 2010

Yksi mikä on pysynyt ja tulee pysymään on se, että kirjoittelun aiheet pysyvät ainankin jossakin määrin yhteydessä kalastukseen. Se on tämän blogin tarkoitus, ollut alusta asti ja siitä pidän kiinni.

1.11.2010 tuli täyteen ensimmäinen merkittävä merkkipaalu, 10 000 kävijää.

Tähän meni aikaa noin 1,5 vuotta. En ole koskaan blogiani suuremmin mainostanut missään, muutamilla foorumeilla osoite löytyy allekirjoituksesta. Mielestäni saavutus oli kuitenkin hieno ja motivoi jatkamaan.

Saalista 2011

27.1.2013 mennessä mittari on juossut kiristävällä tahdilla, 70 000 kävijää tuli täyteen. Enpä olisi koskaan uskonut, että pieni blogiprojekti yltää tänne asti.

Syksyinen lähtö 2012

2013 Löysin pitkän, yli 10 vuoden tauon jälkeen heittokalastuksen.
Kesäinen jigailu vei mennessään.

Tänään 9.8.2013 tulee taas täyteen yksi tasaluku. Kävijämittari pyörähtää numeroon 100 000. 

Tähän meni aikaa blogin alusta 4 vuotta ja 5 kuukautta. Paljon on tapahtunut siinä ajassa, mutta blogi on pysynyt ja varmasti tulee pysymään myös tulevaisuudessa.

Juttu-ideoita ja aiheita on varastossa varmasti yli vuoden tarpeisiin. Aikaa tämä homma vie uskomattoman paljon, kalastuksen ohessa pitäisi muistaa otella kuvia ja tehdä pieniä muistiinpanoja. Joskus hyvän syönnin aikaan vaan se unohtuu ja jälkeenpäin harmittaa, ettei tietyistä tilanteista tullut otettua kuvia. Jälkeenpäin on turha murehtia. Kalastus on siitä hieno laji että lähes joka päivä sattuu tilanteita / tulee havaintoja joista voi kirjottaa.

Myös videoprojekti etenee omalla painollaan, en olisi uskonut kuinka työlästä kuvaaminen / leikkaus / kalastaminen on etenkin kun kaiken hoitaa yksin.

Kiitos kaikille lukijoille ja kireitä siimoja!

Iltapalaa

Mikäs sen parempaa kuin tuore kala?

Ahvenen kanssa en täysin tuoreesta pysty puhumaan, koska omalla savustustekniikallani kalat lepäävät merisuolassa reilu 12 tuntia ennen savustusta. Jokatapauksessa, savustus on ahvenelle ehkä se paras muoto valmistaa ruuaksi.

Suhteellisen vauraita kaloja ei montaa tarvitse. Kuvan satsista 2 syöjää söi parikin kertaa.

Oma systeemi on suunnilleen tällainen:

- Kala puhtaaksi, suolet yms pois

- Lisätään kalan sisälle reiluhkosti karkeaa merisuolaa, samaten suolaa hierotaan kalan ulkopintaan 

- Kalat selkä alaspäin kylmään suolaantumaan (tällä tavoin suola valuu selkälihoihin)

- Annetaan maustua seuraavaan päivään

- Savupönttö lämpimäksi ja pari kourallista puruja pohjalle

- Ahvenet ritilälle ja lämpimään pönttöön

- Miedolla liekillä noin 30min savustus. Kun selkäruoto irtoaa nätisti nyppäämällä kalat ulos

- Kiedotaan kalat leivinpaperiin ja annetaan olla puolisen tuntia

Laivakoira + Ahvennyytti maustumassa

Sitten vain ääntä kohti, toimii!

Vaikka suolausaika kuulostaa suhteellisen pitkältä, mielestäni suolasta tulee tasainen eikä missään nimessä liian vahva. Ahvenen nahka on sen verran paksu, että suola imeytyy suhteellisen hitaasti läpi. 

Pitäisi vielä kehittää tapa, jolla heti kalastuksen jälkeen saisi ahvenet savustumaan niin että niissä olisi myös tasainen suola. Nahan avaaminen ja hieno suola tekee pinnasta tönkön ja suurin osa lihasta jää tuimaksi. 

Tarkoitus olisi kokeilla 10% suolaliemellä lutraamista. Ainankin netin mukaan tämä tapa on melko suosittu.

Jigisettiä kuhalle

Ahvenen jigaus on tullut jo kalastusmuotona melko tutuksi.

Hommassa käytän ohuita 0.08 - 0.10 kuituja ja suht pieniä, maksimissaan 4,5" jigipäitä. Nyt kuitenkin muutamien sattumakuhien myötä kiinnostaisi koittaa tavoitella kuhaa ihan varsinaisena kohdekalana. Tiedän Pien-Saimaan kuhakannan olevan hyvässä kunnossa, joten ainankin sitä pitää yrittää.

Kuhan jigittelyyn käytetään yleensä vähän suurempia jigejä, suurempien jigien myötä myös hauet kiinnostuvat jigeistä enemmin, joten kaluston on syytä olla hieman ahvensettiä järeämpää. Okuma Helios 25:n siimatilavuus ja kelan koko on mielyttänyt minua, joten tälläkin kertaa kela on samaa kaliberia.

Kelana kuhasetille on Okuman Octana 25.
Runko on hyvin samanmallinen kuin Helioksessakin, valmistusmateriaalista johtuen painoa on hieman enemmin. Muutamien testiheittojen perusteella voisin todeta käynnin olevan todella pehmeää. Tuntuma kelaukseen on hyvin samanlainen kuin 25 Helioksessa. Mielenkiinnolla odottelen tositoimiin pääsemistä.

Octana-25 ja Helios-25

Vaparintamalla koitetaan jotakin uutta. Vavan pituutena 6.6 jalkaa on osoitttautunut mainioksi ja siinä tulen pysymään. Malli muuttuu. 

Vapa on Patriot Levitation 6.6 ft. Pikaisissa testeissä pitkähkö takakahva muotoiluneen on todella hyvin käteen istuva. Heittäessä käsien asento on luonnollinen ja tuntuma vapaan pysyy erinomaisena. Kelatessa pitkällä takakahvalla pystyy ottamaan kainalosta tukea ja kädet eivät väsy niin nopeasti pitkissä heittorupeamissa. Kuvailisin vapaa jäykkyydeltään 1/3 toimiseksi, eli kärkitoiminen keppi kyseessä ja niin jigailessa saakin olla. Kärki varmistaa hyvin kantavat heitot ja jämäkkä runko varmistaa sen, etten ole pulassa vauraampienkaan haukien ja miksei kuhien kanssa. 

Pientä totuttelua vaatii kova etukahva. Tämä on jotakin uutta mitä en ole ennen kokenut. Yleensä etukahvakin on jollakin tapaa pehmustettu. 

Kävin vähän väärinkäyttämässä kuhasettiä ahventen parissa ja ainankin kevyet tärpit tuntuivat käteen todella selkeästi. Etukahvan ratkaisu vaikuttaa toimivalta ja pehmusteen puute ei haittaa ainankaan itseäni missään tilanteessa.

Suurien kuhien jigit tuovat mukanaan haasteen. Suuret hauet. Näihin lääkkeeksi tulee 0.46 Fluorocarbon uittotapsi. Myös pääsiima on hieman paksumpaa, 0.13. TUF:in kuitu on osoittautunut miellyttäväksi siimaksi solmia ja heittää. Myöskään 0.13mm paksuus ei tuottanut pettymystä. Muoto on pyöreää ja puolautui kelalle suoraksi.

Aikaisemmin testailin Fluoroa ahventen kanssa, en tapsiin tykästynyt paksuuden takia. Ahventen kanssa tykkään käyttää pitkähköä n. metristä heittotapsia. Tämä vaatii heittotilanteessa sen, että osa tapsista kelataan vaparenkaiden läpi. Paksuutensa takia myös solmu kuituun on melko suuri ja siima tökki vaparenkaisiin tosi pahasti, heittämisestä ei tullut juuri mitään.

Tästä viisastuneena teen vain 30cm heittotapsit Fluorista, voi olla että kokeilen tehdä ohuemmasta, 0.35 siimasta jatkotapsin. Siihen tehty solmu juoksee vielä siimarenkaiden läpi ongelmitta.

Isolle isoa?
Niin ainankin raksihommissa ollaan itsellemme uskoteltu, näinköhän sama pätee kuhan kanssa. Kaloille tulen tarjoamaan Peter Lahden Shad 135:sta, eli 135mm kalajigiä. Mallailin 4/0 koukkua jigiin, mutta oli vähän turhan pienen oloinen. Pitää nyt suorittaa vielä kalastuksellisia testejä, jos tärppejä alkaa tulla enemmin kuin kaloja pitää asialle tehdä jotakin. Vaikka koukku tuntuu vähän turhan pieneltä, vastaavilla jigeillä kalastavat vakuuttelivat, että koko on sopiva. Kuha iskee syötin päähän joten kalajigin "peräylityksellä" ei ole merkitystä. Koeuitot tämän jo osoittivat todeksi, toisin kohdekalaa ei sattunut kohdalle vaan muutamia pirtsakoita haukia. 3 tärpistä kaikki tulivat ylös asti.

Ahventa olen kalastanut olosuhteiden (töiden) pakosta lähinnä aamupäivisin, kalan tulo on ollut vaihtelevaa. Pääasiassa todella haastavaa tai olematonta. Nyt olisi tarkoitus alkaa panostaa iltasyönteihin ja heittää jigiä iltahämärään asti. Mitä olen jigaillessa laskenut kuhaa uistelevien veneiden määrää samoilla selillä missä kalastan, olen aivan varma että siellä seassa uiskentelee muutama kuha myös miun jigisaaliiksi.

Yamarin on jigailun myötä saanut seistä rannassa melko rauhassa. Satunnaisia uistelureissuja en omassa mittapuussa laskisi kuin huvikalastukseksi viime vuonna tähän aikaan mittarissa oli jo 250 tuntia, nyt ollaan päästy puoleen siitä.
Myös jigiä olen pari kertaa koittanut sen kannelta käydä viskomassa. Jos on vähänkään tuulinen keli ei homma ole kovinkaan mielekästä, ankkurointi ja paikallaan pysymisen varmistaminen on omanlaisensa projekti. Myöskään luotojen reunoja ei uskalla ihan yhtä rohkeasti nuoleskella kuin Busterilla. Vielä kuukauden vene saa kerätä rannassa voimia, sitten alkaa lohisesonki lähenemään. Tarkoitus olisi lomailla 6-8vk ja panostaa aktiivisesti kalastukseen.

Onhan tuossa pyörinyt mielessä olisko jokin hyvä kompromissi jigailu- ja uisteluveneeksi... Keskipulpetti tai WA kenties...?