Kalavehkeiden viilausta

Kaluston väkerryksen ja aherruksen ohessa on aika laittaa myös kalastustarvikeosastoa kesäkuntoon. 

Kajakki tulee pääasiassa jigausyksiköksi, joten varustus koostuu luonnollisesti jigipäistä ja toukista. Aikaisemmin olen käyttänyt venekalastuksessa Rapalan olkalaukkua johon menee 4-5 keskikokoista Planoa pienellä sullomisella.

Kajakissa tavaran määrä pitää viedä minimiin joten päädyin käyttämään legendaarisia Planon 3700-pakkeja. Yhteen toukat, toiseen shadit ja kolmanteen puntit. Hobien istuimen alla on paikat 2 pakille ja kolmas mahtuu olemaan penkin sivussa. 

Pienet pakit laukkuineen tuntui epäkäytännölliseltä ratkaisulta jo muutenkin ahtaahkossa kajakissa. 
Testireissulla.
Logistiikan olen suunnitellut niin, että kajakissa mukana kulkeva 48QTS Igloon kylmälaukku toimii samalla tavaroiden kuljetus / säilytyspaikkana. Kalastuksen jälkeen planot, ankkurit ja muut viskataan kylmälaukkuun odottamaan seuraavaa reissua. Ainankin teoriatasolla homma vaikuttaa toimivalta, käytäntöä odotellessa.
Kajakkipakin kasausta.
7 grammaa painava 4/0 jigikoukku.
Osasta punteista puuttui painot, joten grammavaakalle tuli töitä.
Gramman tarkkaa työtä.
Heittojigauksen aseet ajoahvenelle ja kuhalle.
Vertikaalipuolen kuviot on vielä auki.
Tarkoituksena olisi aloittaa aktiivinen vertikaalijigaus, mutta ensiksi täytyy perehtyä aiheeseen ja tuotetarjontaan.
Uistelupuolellekkin pientä uudistusta on löytynyt haavirintamalle. Rasvaevä C/R on tullut jäädäkseen Vuoksen altaalle ja pikkuhiljaa täytyy kehittää kalusto siihen kuntoon, että suurienkin kalojen vapautus onnistuu kalaa vaurioittamatta. 
Viime kesän käytössäni ollut Shimanon haavi osoitti ennakkoluuloni kumihavaksen hankalasta käytettävyydestä aiheettomiksi. Napakat liikkeet niin veden vastus ei tule ongelmaksi. Haavin vedessä uittaminen 4km/h vauhdissa kalaa odotellessa ei kumihavaksella onnistu. Vastusta tulee liikaa ja haavin ohjaaminen on todella haastavaa.

Shimanon 60cm leveä suuaukko tuntui ajoittain olevan turhan pieni, kun vapautettava saaliskala alkoi olemaan 4-5kilon luokkaa (65-75cm), saati jos sitä suurempi joskus hurjalla tuurilla sattuisi tulemaan. 

Lääke löytyi, Fox Ragen XXL. Kumihavashaavi jonka suuaukko on 82 x 75cm. Enää ei pitäisi olla haavin koosta kiinni, etteikö kala mahtuisi haaviin. Haavin havas on sen verran syvä, että todennäköisesti kalaa pystyy pitämään koko vapautusprosessin ajan vedessä haavissa. 

6.2 kg koiraa haavissa.
Saman painoinen lohikin sukeltaa haavin pohjalle reunarautoihin koskematta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi.